Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Kansainvälisestä henkilöstöstä vastaava johtaja Elina Koskela Baronasta. Kolumni Kauppakamarilehti.

Rohkeutta kansainväliseen rekrytointiin

Kauppakamarin viimeisin tutkimus kertoo karun totuuden siitä, että emme pärjää ilman kansainvälistä työvoimaa. Enää ei ole kyse siitä tarvitaanko sitä vaan siitä, miten paljon sitä tarvitaan. Yhä useampi yritys kärsii työvoimapulasta ja ratkaisu ei löydy naapurista, vaan meidän on etsittävä yhä kauempaa. 15 vuotta sitten tulijoita oli lähes jonoksi asti EU alueelta, mutta maailma on muuttunut eikä jonosta ole voinut puhua enää moneen vuoteen. Nyt osaajat tulevat yhä kauempaa ja sen myötä houkuttelu, rekrytointi ja kotouttaminen ovat muuttuneet astetta haastavimmiksi.

Olemme haasteista huolimatta onnistuneet houkuttelemaan Suomeen kasvavan määrän osaajia, viime vuonna työperäisiä oleskelulupia myönnettiin noin 16 000. ETLAn laskelmien mukaan tarvitsemme kuitenkin tulevina vuosina noin 44 000 osaajaa vuosittain maailmalla, jotta voimme ylläpitää nykyisen huoltosuhteen. Nykyinen määrä ei siis riitä, vaan houkuttelua on tehtävä entistä järjestelmällisemmin ja suomalaisia työpaikkoja on markkinoitava maailmalla aktiivisesti.

Samaan aikaan on käännettävä katse pitovoimaan. Nyt kun olemme onnistuneet houkuttelemaan maailmalta ison joukon osaajia ja hamuamme yhä kasvavaa joukkoa, on huolehdittava jo tänne tulleiden viihtyvyydestä. Juuri he ovat parhaita valttikorttejamme kertomaan uusille tulijoille Suomen hienouksista – miksi tulla juuri tänne elämään ja työskentelemään.

Yrityksiltä tämä vaatii entistä parempaa kyvykkyyttä vastaanottoon ja sitouttamiseen. On selvää, että tulijoilta ei voida kaikilla aloilla odottaa sujuvaa suomen kielen taitoa. Meidän onkin totuteltava yhä enemmän käyttämään työpaikoilla englantia, vaikka se alussa tuntuisikin vaikealta. Ei riitä, että käännetään ohjeet ja viestintä. Tarvitaan myös yhteinen kieli arkiseen kommunikointiin ja kuulumisten vaihtoon. Onneksi me Suomessa puhumme verrattain hyvää englantia ja usein ”rallienglannilla” pärjää oikein hyvin. Tämä vaatii yrityksiltä rohkeutta, mutta valitettavasti ei vielä riitä. Meidän on kyettävä luomaan työpaikoille sellainen ilmapiiri, että jokainen yksilö tuntee olonsa turvalliseksi, tasavertaiseksi ja huomioon otetuksi.

Voimme jokainen hoitaa oman osuutemme tässä palapelissä ja toivottaa tulijat tervetulleiksi ja pitää yhdessä huolta siitä, että he integroituvat suomalaiseen työelämään ja yhteiskuntaan. Näin mahdollistamme sen, että he voivat kokea uuden kotimaansa omakseen ja rakentaa tänne elämänsä pitkällä tähtäimellä.

 

Elina Koskela
johtaja, kansainvälinen henkilöstö
Barona

 

Lue myös: Ennakointikamari auttaa löytämään lääkkeitä osaajapulaan

Avainsanat

Laadukkaat ammattikirjat

KauppakamariKaupasta löydät ajankohtaiset ammattikirjat liiketoiminnan kaikilta osa-alueilta johtamisesta ja kirjanpidosta viestintään. Tutustu kattavaan painettujen ja
e-kirjojen valikoimaamme ja kehitä osaamistasi.

Lisää luettavaa

Osaavan työvoiman saaminen ratkaisee koko Suomen menestyksen
Suomessa on herätty väestörakenteen muutokseen aivan liian myöhään. Vuonna 2040 maassamme on lähes 200 000...
Lue juttu ›
Lääkkeitä osaajapulaan: työelämän treffipalvelu ja asenneremontti?
Tervetuloa uudistuneen Kauppakamarilehden sisältöjen pariin. Helsingin seudun kauppakamarin verkkolehti...
Lue juttu ›
Kohtaanto-ongelman ratkaisu vaatii nyt tositoimia
Avoimien työpaikkojen täyttäminen vaatii koulutuksen ketteröittämistä. Lisäksi tarvitaan työpaikat ja...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

2/2023
Kolumnit
Osaavan työvoiman saaminen ratkaisee koko Suomen menestyksen
Suomessa on herätty väestörakenteen muutokseen aivan liian myöhään. Vuonna 2040 maassamme on lähes 200 000...
Lääkkeitä osaajapulaan: työelämän treffipalvelu ja asenneremontti?
Tervetuloa uudistuneen Kauppakamarilehden sisältöjen pariin. Helsingin seudun kauppakamarin verkkolehti...
Kohtaanto-ongelman ratkaisu vaatii nyt tositoimia
Avoimien työpaikkojen täyttäminen vaatii koulutuksen ketteröittämistä. Lisäksi tarvitaan työpaikat ja...
Työperäisessä maahanmuutossa koko ketju kuntoon
Työperäisen maahanmuuton lupakäsittely nopeutuu. Koko ketju hakemusten jättämisestä kotoutumiseen on...
Johtamisessa riittää aina opittavaa
Johdon suorahakukonsultti Hannu-Matias Nurmi on ollut aina kiinnostunut johtamisen saloista. Aihe kiehtoo,...
ICT sector in Ukraine – resilient and fast developing sector providing high quality services 
In Ukraine, the ICT sector is highly developed. Despite of challenges, the digital sector has remained...
Seuraa näitä 17.5.2023
Yhtenäispatentti, tekijänoikeuslaki ja hankintailmoitusten yhdenmukaistaminen EU:ssa.
Työntekijöille tarjottava koulutus
Työnantajalla ei ole yleistä velvollisuutta tarjota työntekijöille tiettyä määrää koulutusta, mutta työsopimuslain...
Oppisopimuksella koulutusta henkilöstölle tai mahdollisuuksia nuorille
Oppisopimuskoulutus on pääosin työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävää koulutusta,...
Rohkeutta kansainväliseen rekrytointiin
Kauppakamarin viimeisin tutkimus kertoo karun totuuden siitä, että emme pärjää ilman kansainvälistä työvoimaa....
Ammatillinen koulutus ratkaisee osaajapulaa – kädentaitojen merkitys osana työelämää
Ammatillinen koulutus ratkaisee osaltaan työvoiman saatavuus- ja kohtaanto-ongelmaa. Osaajapulaa on sekä...
Ammatillinen koulutus väylänä suomalaiseen työelämään
Vieraskielisyys näkyy ammatillisissa oppilaitoksissa pääkaupunkiseudulla aivan eri tavalla kuin muualla...
Asenteen maahanmuuttajiin pitää muuttua
Nuivat asenteet työpaikoilla ovat yhä maahanmuuttajien työllistymisen suurin este. Tätä mieltä on terveysalan...
Johda ja ajattele kuin menestyvä toimitusjohtaja
Suomen Ekonomien Bisneskirjapalkinto-ehdokkuudellaankin mainetta niittänyt Hannu-Matias Nurmen teos Toimitusjohtaja...
Etsi vastauksia KauppakamariTiedon vastauspankista tai lähetä kysymyksesi asiantuntijalle
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Ennakointikamari auttaa löytämään lääkkeitä osaajapulaan
Uudenmaan osaajapulaan vastaaminen vaatii yritysten, oppilaitosten ja julkisen hallinnon hyvää yhteistyötä....
Fixing the entire chain of work-based immigration
The processing of permits for work-based immigration is speeding up. However, the entire chain from the...
Koko Suomen metropoli tarvitsee panostuksia hallitusohjelmassa
Vahvistamalla Helsingin seudun toimintaedellytyksiä luodaan samalla kasvua, menestystä ja hyvinvointia...
Eduskuntavaalit – mikä mahtava mahdollisuus metropolille!
Helsingin seudun yrityksillä on vahva näkemys siitä, että metropolipolitiikka pitää nostaa näissä vaaleissa...
Metropolipolitiikassa uusi vaihde päälle
Helsingin seudun etuja ajavaa metropolipolitiikkaa on tulevalla hallituskaudella terävöitettävä. Kehityshankkeiden...