Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.

Jäsentapahtumia ja muita tapahtumia Kauppakamarista

Jäsentapahtumamme toteutuvat pääosin webinaarimuotoisina tunnin mittaisina tietoiskuina sekä muutamana hieman laajempana lähitilaisuutena.

Jäsentapaamisissa ja jäsenaamiaisilla tapaamme jäsenyrityksien edustajia Kalevankadun toimistollamme. Jäsentapaamiset ovat tärkeä osa verkostoitumistoimintaamme, sillä meille on tärkeää, että Helsingin seudun kauppakamarin jäsenyritykset pääsevät tutustumaan tarkemmin Kauppakamarin toimintaan sekä toisiinsa.

Vain jäsenille tarkoitetut tapahtumat löydät KauppakamariKaupasta ja tunnistat ne Vain jäsenille -tarrasta.

Ajankohtaista ja luotettavaa tietoa

Järjestämme tapahtumia myös monipuolisesti erilaisista yrityksiä koskevista teemoista. Pääteemoja ovat kansainvälistyminen ja kansainväliset työntekijät, yritysturvallisuus, johtaminen ja talous.

Kun maailmalla ja Suomessa tapahtuu, vastaamme ketterästi jäsenyritysten tiedon tarpeeseen esimerkiksi webinaareilla.

Kaikille avoinna olevissa tapahtumissamme puhujat ovat joko omia asiantuntijoitamme tai heidän valitsemiaan ulkopuolisia asiantuntijoita. Nostamme usein kanavissamme myös yhteistyökumppaneidemme maksuttomia tilaisuuksia, joista uskomme olevan hyötyä jäsenyrityksillemme.

Tiedon luotettavuus ja laatu on meille ensisijaisen tärkeää ja seuraamme tarkasti tapahtumiemme asiakaspalautteita. Kehitämme toimintaamme asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti.

Kauppakamarin jäsentapahtumat ovat pääsääntöisesti avoimia kauppakamarin jäsenten lisäksi muille yrityksille, keskeisille sidosryhmille, yhteistyökumppaneille ja kauppakamarin toiminnasta kiinnostuneille.


Heidi Honkamaa

viestintäasiantuntija
maksuttomat tapahtumat
Helsingin seudun kauppakamari

Jäsentapahtumat

Helsingin seudun kauppakamari

Helsingin seudun kauppakamarin jäsentapahtumat ovat pääsääntöisesti avoimia kauppakamarin jäsenten lisäksi muille yrityksille, keskeisille sidosryhmille, yhteistyökumppaneille ja kauppakamarin toiminnasta kiinnostuneille.

Lue lisää jäsentapahtumista

Vain jäsenille tarkoitetut tapahtumat löydät KauppakamariKaupasta ja tunnistat ne Vain jäsenille -tarrasta.

Avainsanat

Laadukkaat ammattikirjat

KauppakamariKaupasta löydät ajankohtaiset ammattikirjat liiketoiminnan kaikilta osa-alueilta johtamisesta ja kirjanpidosta viestintään. Tutustu kattavaan painettujen ja
e-kirjojen valikoimaamme ja kehitä osaamistasi.

Lisää luettavaa

Kauppakamarin maankäyttö- ja liikennetavoitteet näkyvät hallitusohjelmassa
Helsingin seudun kauppakamarin hallitusohjelmatavoitteisiin sisältyi 20 maankäyttöön ja liikenteeseen...
Lue juttu ›
Ydinkeskustaan haettava tasapaino liikenteelle ja kävelyalueille
Helsingin ydinkeskustan kävelyalueiden laajentaminen sopii yrityksille, jos liikenteen sujuvuus turvataan....
Lue juttu ›
Tunneli tuo vain osaratkaisun Länsisataman ruuhkiin
Tunnelin rakentaminen Länsisatamaan toisi helpotusta Jätkäsaaren ruuhkiin. Se ei kuitenkaan takaa sujuvaa...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

3/2023
Nopeat
Kauppakamarin maankäyttö- ja liikennetavoitteet näkyvät hallitusohjelmassa
Helsingin seudun kauppakamarin hallitusohjelmatavoitteisiin sisältyi 20 maankäyttöön ja liikenteeseen...
Ydinkeskustaan haettava tasapaino liikenteelle ja kävelyalueille
Helsingin ydinkeskustan kävelyalueiden laajentaminen sopii yrityksille, jos liikenteen sujuvuus turvataan....
Tunneli tuo vain osaratkaisun Länsisataman ruuhkiin
Tunnelin rakentaminen Länsisatamaan toisi helpotusta Jätkäsaaren ruuhkiin. Se ei kuitenkaan takaa sujuvaa...
Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki: Kasvu ja luontoarvot mahtuvat samaan kaupunkiin
Apulaispormestari Anni Sinnemäen mukaan kasvu ja kestävä kehitys on mahdollista yhdistää Helsingissä....
Osakeyhtiön hallituksen jäsenen ja osakkaan tiedonsaantioikeus
Osakeyhtiölaissa lähtökohta on se, että toimitusjohtajan on annettava hallitukselle ja sen jäsenelle...
Osakeyhtiön omat osakkeet
Osakeyhtiöllä voi olla hallussa omia osakkeitaan. Yksityisellä osakeyhtiöllä (oy) tulee osakeyhtiölain...
Seuraa näitä 30.8.2023
Kuluttajansuojalakiin on tulossa muutoksia lokakuun alusta alkaen. Ulkoministeriö on laatinut ohjeita...
Kansainväliset kontaktit haussa? Kokeile Yrityskontaktipörssiä!
Haetko uutta myyntiedustajaa, alihankkijaa, tavarantoimittajaa tai tutkimuskontaktit kiinnostavat?
Espoon uudessa yleiskaavatyössä luodaan edellytykset kaupungin kestävälle ja viihtyisälle kasvulle
Espoon pitkään jatkuneen kasvun taustalla on kaupunkimme vetovoimaisuus – asukkaat ja yritykset ovat...
Sähköistetään mitä pystytään – vety hoitaa loput
Fossiilisten polttoaineiden loppu alkaa häämöttää. Teillämme näkyy jo enenevässä määrin sähköautoja....
Pandemia alensi Helsingin ydinkeskustan elävyyttä
Helsingin ydinkeskustan elävyys aleni kaikkein voimakkaimmin tähän mennessä tutkituista kaupungeista.
Vantaan ratikka tuo palveluihin ison kasvusysäyksen
Vantaan pikaraitiotie tuo asumisen lisäksi merkittävää kasvua kaupalle ja muille palveluille. Kysyimme...
KauppakamariTiedon vastauspankki: Kysy, me vastaamme
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Jäsentapahtumia ja muita tapahtumia Kauppakamarista
Jäsentapahtumamme toteutuvat pääosin webinaarimuotoisina tunnin mittaisina tietoiskuina sekä muutamana...
Oletko valmis metaversumin ja tekoälyn vallankumoukseen?
Mitä meidän tulee tietää metaversumista, web3:sta ja tekoälystä? Miten ne voivat radikaalisti muuttaa...
Traffic and pedestrian areas need to be balanced in central Helsinki
Companies are satisfied with the expansion of the pedestrian areas in central Helsinki as long as good...
Osaavan työvoiman saaminen ratkaisee koko Suomen menestyksen
Suomessa on herätty väestörakenteen muutokseen aivan liian myöhään. Vuonna 2040 maassamme on lähes 200 000...
Lääkkeitä osaajapulaan: työelämän treffipalvelu ja asenneremontti?
Tervetuloa uudistuneen Kauppakamarilehden sisältöjen pariin. Helsingin seudun kauppakamarin verkkolehti...
Kohtaanto-ongelman ratkaisu vaatii nyt tositoimia
Avoimien työpaikkojen täyttäminen vaatii koulutuksen ketteröittämistä. Lisäksi tarvitaan työpaikat ja...
Työperäisessä maahanmuutossa koko ketju kuntoon
Työperäisen maahanmuuton lupakäsittely nopeutuu. Koko ketju hakemusten jättämisestä kotoutumiseen on...