Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Helsingin seudun väestön kasvu on koronapandemian aikana taittunut. Kun seudun väestö lisääntyi ennen pandemiaa yli 20 000 hengellä vuodessa, on kasvu viimeisen vuoden aikana hidastunut noin 12 000 henkeen

Helsingin seudun väestön kasvu on koronapandemian aikana taittunut. Kun seudun väestö lisääntyi ennen pandemiaa yli 20 000 hengellä vuodessa, on kasvu viimeisen vuoden aikana hidastunut noin 12 000 henkeen. Tämä näkyy erityisesti pääkaupunkiseudulla: Helsingin nettomuutto on supistunut murto-osaan aiemmasta ja Espoon ja Vantaankin muuttovoitto puolittunut. Kehyskuntien muuttovoitto on sen sijaan vahvistunut.

Muutokset ovat suuria, mutta tilanteesta ei pidä tehdä liian nopeita johtopäätöksiä. Pandemia on vaikuttanut muun muassa maahanmuuton edellytyksiin. Myös koulutuksen siirtyminen etäopiskeluun aiheutti muuttolukujen vähentymistä, kun moni pääkaupunkiseudun oppilaitosten opiskelija pystyi opiskelemaan päätteen ääressä kotikunnassaan. On erittäin todennäköistä, että muuttoluvut tasoittuvat, kun tilanne normalisoituu.

Helsingin seudulla on alettu päivittää väestönkasvua koskevia skenaarioita. Tämä on arvokasta työtä, mutta liian hätäisesti sen ei pidä vaikuttaa maankäytön ja liikenteen suunnitteluun. Pandemian aiheuttamat ylilyönnit tasoittuvat, kun rokotusten edistyminen ja koronapassin käyttöön ottaminen mahdollistavat työn tekemisen, asumisen ja opiskelun entistä vapaammin.

Helsingin seudun kasvun edellytykset ovat hyvät tulevinakin vuosina. Väestön kasvu tukee talouden kasvua, yritystoimintaa ja työllisyyden laajentumista. Maankäytön, asuntopolitiikan ja liikenteen suunnittelun tavoitteena on pidettävä edelleenkin seudun kehittämistä positiivisista lähtökohdista.

Ei ole niin vaarallista, mikäli maankäytön ja liikenteen kaikki suunnitelmat eivät toteutuisikaan tavoitellussa aikataulussa. Sen sijaan alimitoitetun kaavoituksen, asuntorakentamisen ja liikenneinvestointien tie olisi seudun kehitykselle selvästi haitallista. Se johtaisi rakentamisen ja asumisen kustannustason nousuun ja rajoittaisi niiden kautta myös yritystoiminnan edellytyksiä.

On hyvä, että Helsingin seudulle tehdään erilaisia skenaarioita maankäytön perustaksi. Kasvun tavoittelu on pidettävä kuitenkin lähtökohtana jatkossakin. Väestön kasvu aiheuttaa osaamisen kasvua ja luo edellytyksiä talouden ja hyvinvoinnin positiiviselle kehitykselle.

> Saattaisit myös pitää

Avainsanat

Laadukkaat ammattikirjat

KauppakamariKaupasta löydät ajankohtaiset ammattikirjat liiketoiminnan kaikilta osa-alueilta johtamisesta ja kirjanpidosta viestintään. Tutustu kattavaan painettujen ja
e-kirjojen valikoimaamme ja kehitä osaamistasi.

Lisää luettavaa

Osaavan työvoiman saaminen ratkaisee koko Suomen menestyksen
Suomessa on herätty väestörakenteen muutokseen aivan liian myöhään. Vuonna 2040 maassamme on lähes 200 000...
Lue juttu ›
Lääkkeitä osaajapulaan: työelämän treffipalvelu ja asenneremontti?
Tervetuloa uudistuneen Kauppakamarilehden sisältöjen pariin. Helsingin seudun kauppakamarin verkkolehti...
Lue juttu ›
Kohtaanto-ongelman ratkaisu vaatii nyt tositoimia
Avoimien työpaikkojen täyttäminen vaatii koulutuksen ketteröittämistä. Lisäksi tarvitaan työpaikat ja...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

3/2021
Pääkirjoitukset
Osaavan työvoiman saaminen ratkaisee koko Suomen menestyksen
Suomessa on herätty väestörakenteen muutokseen aivan liian myöhään. Vuonna 2040 maassamme on lähes 200 000...
Lääkkeitä osaajapulaan: työelämän treffipalvelu ja asenneremontti?
Tervetuloa uudistuneen Kauppakamarilehden sisältöjen pariin. Helsingin seudun kauppakamarin verkkolehti...
Kohtaanto-ongelman ratkaisu vaatii nyt tositoimia
Avoimien työpaikkojen täyttäminen vaatii koulutuksen ketteröittämistä. Lisäksi tarvitaan työpaikat ja...
Työperäisessä maahanmuutossa koko ketju kuntoon
Työperäisen maahanmuuton lupakäsittely nopeutuu. Koko ketju hakemusten jättämisestä kotoutumiseen on...
Johtamisessa riittää aina opittavaa
Johdon suorahakukonsultti Hannu-Matias Nurmi on ollut aina kiinnostunut johtamisen saloista. Aihe kiehtoo,...
ICT sector in Ukraine – resilient and fast developing sector providing high quality services 
In Ukraine, the ICT sector is highly developed. Despite of challenges, the digital sector has remained...
Seuraa näitä 17.5.2023
Yhtenäispatentti, tekijänoikeuslaki ja hankintailmoitusten yhdenmukaistaminen EU:ssa.
Työntekijöille tarjottava koulutus
Työnantajalla ei ole yleistä velvollisuutta tarjota työntekijöille tiettyä määrää koulutusta, mutta työsopimuslain...
Oppisopimuksella koulutusta henkilöstölle tai mahdollisuuksia nuorille
Oppisopimuskoulutus on pääosin työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävää koulutusta,...
Rohkeutta kansainväliseen rekrytointiin
Kauppakamarin viimeisin tutkimus kertoo karun totuuden siitä, että emme pärjää ilman kansainvälistä työvoimaa....
Ammatillinen koulutus ratkaisee osaajapulaa – kädentaitojen merkitys osana työelämää
Ammatillinen koulutus ratkaisee osaltaan työvoiman saatavuus- ja kohtaanto-ongelmaa. Osaajapulaa on sekä...
Ammatillinen koulutus väylänä suomalaiseen työelämään
Vieraskielisyys näkyy ammatillisissa oppilaitoksissa pääkaupunkiseudulla aivan eri tavalla kuin muualla...
Asenteen maahanmuuttajiin pitää muuttua
Nuivat asenteet työpaikoilla ovat yhä maahanmuuttajien työllistymisen suurin este. Tätä mieltä on terveysalan...
Johda ja ajattele kuin menestyvä toimitusjohtaja
Suomen Ekonomien Bisneskirjapalkinto-ehdokkuudellaankin mainetta niittänyt Hannu-Matias Nurmen teos Toimitusjohtaja...
Etsi vastauksia KauppakamariTiedon vastauspankista tai lähetä kysymyksesi asiantuntijalle
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Ennakointikamari auttaa löytämään lääkkeitä osaajapulaan
Uudenmaan osaajapulaan vastaaminen vaatii yritysten, oppilaitosten ja julkisen hallinnon hyvää yhteistyötä....
Fixing the entire chain of work-based immigration
The processing of permits for work-based immigration is speeding up. However, the entire chain from the...
Koko Suomen metropoli tarvitsee panostuksia hallitusohjelmassa
Vahvistamalla Helsingin seudun toimintaedellytyksiä luodaan samalla kasvua, menestystä ja hyvinvointia...
Eduskuntavaalit – mikä mahtava mahdollisuus metropolille!
Helsingin seudun yrityksillä on vahva näkemys siitä, että metropolipolitiikka pitää nostaa näissä vaaleissa...
Metropolipolitiikassa uusi vaihde päälle
Helsingin seudun etuja ajavaa metropolipolitiikkaa on tulevalla hallituskaudella terävöitettävä. Kehityshankkeiden...