Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Heini Larros on Helsingin seudun kauppakamarin viestintäjohtaja.

Vastuunkantajat, turvallisuuden tuottajat

Noin 25 vuotta sitten mokasin töissä. Toki virheitä olen tehnyt senkin jälkeen. Tuolloin 25 vuotta sitten sain kuitenkin tärkeän opetuksen. Kerroin virheestäni esihenkilölleni vuolaasti anteeksi pyydellen. En saanut moitteita. Yksikön johtaja kiitti, että olin tullut kertomaan asiasta vielä siinä vaiheessa, että asialle voisi vielä tehdä jotain, kirjoittaa päätoimittaja Heini Larros.

Tässä vaiheessa sain työelämäni yhden merkittävimmän opetuksen: kerro mokistasi avoimesti ja kanna vastuu.

Toimintaani kiittänyt johtaja vaikutti suhtautumisellaan siihen, että hänen organisaatiossaan virheitä ei peitellä. Samalla hän opetti minut kertomaan aina organisaation kannalta tärkeistä virheistä ajoissa.

1990-luvulla yritykset eivät vielä juuri kirjanneet arvojaan, mutta teko loi kulttuuria. Lisäksi siitä tuli kulttuuria, jota olen itse vienyt työelämässä eteenpäin kannustamalla myös muita kertomaan virheistään ajoissa. Viestijän on syytä kuulla mokista, joilla voi olla myöhemmin ikäviä seurauksia. Kun organisaation formaalit arvot ja yrityskulttuuri ovat ristiriidassa, syntyy helposti skandaali.

Tammikuussa julkaistussa Tavoitteena eettisesti kestävä työelämä -kirjassa käsitellään työelämän moraalisia ongelmia ja autetaan luomaan eettisempää työelämää. Kirjassa kerrotaan myös, että olennaisimpia työpaikan arvojen ilmentäjiä on oman esihenkilön käytös.

Tässä Kauppakamarilehdessä käsitellään vastuullisuutta ja turvallisuutta. Saatte tarkemman katsauksen Tavoitteena eettisesti kestävä työelämä -kirjaan, tietoa muutaman vuoden päästä voimaan tulevasta yritysvastuudirektiivistä ja raportin sijoitusalan suhtautumisesta puolustusteollisuuteen. Tutustumme myös yrityksiin, joissa maahanmuuttajia kannustetaan suomen kielen opintoihin työn ohella.

Mutta turvallisuuskin on vastuullisuutta. Yritysturvallisuusasiantuntijamme Panu Vesterinen opastaa tässä lehdessä, miten yritys voi varautua hybridivaikuttamiseen. Kansanedustaja, Pääesikunnan tiedustelupäällikkönä toiminut ja Venäjän Ukrainaan kohdistuvan laajamittaisen hyökkäyksen kommentaattorina tunnetuksi tullut Pekka Toveri kertoo, että jokainen yritys voi olla hyökkäyksen kohde.

Toverin mukaan yrityksissä ymmärretään myös varsin hyvin, että suomalaisten kokonaisturvallisuus edellyttää myös niiden panosta. Esimerkiksi henkilökunnan osallistumiseen kertausharjoituksiin suhtaudutaan yleensä myönteisesti, vaikka avainhenkilön poissaolo voikin tuoda haasteita etenkin pienessä yrityksessä.

Myös suomalaisten työnantajien positiivisesta suhtautumisesta maanpuolustukseen minulla on omakohtaista kokemusta. Viestintäalan ammattilaisille säännöllisesti järjestetyllä puolustusvoimien nelipäiväisellä viestintäkurssilla pääsin oppimaan alkeellisia armeijataitoja ja harjoittelemaan muun muassa kriisiajan viestintää.

Vastuullisuus ja turvallisuus vaatii meidän jokaisen panosta.

Heini Larros
päätoimittaja
Helsingin seudun kauppakamari
heini.larros@chamber.fi
X (twitter): @HeiniJLarros
LinkedIn: Heini Larros

Avainsanat

Laadukkaat ammattikirjat

KauppakamariKaupasta löydät ajankohtaiset ammattikirjat liiketoiminnan kaikilta osa-alueilta johtamisesta ja kirjanpidosta viestintään. Tutustu kattavaan painettujen ja
e-kirjojen valikoimaamme ja kehitä osaamistasi.

Lisää luettavaa

Sääntötehtailusta kasvun edistämiseen
Euroopan vihreän kehityksen ohjelman eli Green Dealin tavoitteena on olla kasvuohjelma, jonka avulla...
Lue juttu ›
Asenteista tekoihin!
Suomalaiset suhtautuvat positiivisesti Suomen jäsenyyteen Euroopan unionissa. Olisi hyvä, jos myönteiset...
Lue juttu ›
EU-parlamentin puhemies Roberta Metsola: Kilpailukyvyn parantaminen vaatii erityishuomion
Uuden EU-parlamentin tulee tehdä sisämarkkinoita ja yritysten tasapuolista kilpailua edistäviä päätöksiä,...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

1/2024
Pääkirjoitukset
Sääntötehtailusta kasvun edistämiseen
Euroopan vihreän kehityksen ohjelman eli Green Dealin tavoitteena on olla kasvuohjelma, jonka avulla...
Asenteista tekoihin!
Suomalaiset suhtautuvat positiivisesti Suomen jäsenyyteen Euroopan unionissa. Olisi hyvä, jos myönteiset...
EU-parlamentin puhemies Roberta Metsola: Kilpailukyvyn parantaminen vaatii erityishuomion
Uuden EU-parlamentin tulee tehdä sisämarkkinoita ja yritysten tasapuolista kilpailua edistäviä päätöksiä,...
Ehdokastentti - Sääntelyn purku nousee EU-vaalien kärkiteemaksi
Kesäkuussa valittava EU-parlamentti vaikuttaa monella tapaa yritysten kilpailukykyyn. Viisi Helsingin...
Lisäkierroksia kasvuun EU-markkinoilta
EU-markkinoilla suomalaisilla tuotevalmistajilla on vielä paljon otettavaa. Verkostoituminen ja tuotteen...
Onko kustannustehokkaita tapoja turvata kauppahintasaatavaansa?
Yritykset antavat asiakkailleen yleensä ns. tavaraluottoa eli myyvät tuotteita laskua vastaan. Yritys...
Konkurssimenettely pähkinänkuoressa
Konkurssi on velallisyhtiön kaikkia velkoja koskeva lakisääteinen maksukyvyttömyysmenettely, jossa velallisyhtiön...
Seuraa näitä 8.5.2024
Positiivinen luottotietorekisteri avasi huhtikuussa ja yritysvastuudirektiivi etenee. EU:n datasäännös...
Kun resurssit niukkenevat, kiertotalous on vaihtoehto
EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen povaa kiertotaloudesta uutta...
EU:n investointikilpailu ja sääntelyaalto haastavat Suomen yritysverotuksen
Suomen vahvuutena yritysverotuksessa on pitkään pidetty suhteellisen matalaa yhteisöverokantaa, verraten...
Metropolipolialue menestyy – Suomi menestyy
Odotukset Suomen tuottavuuskasvusta keskittyvät vahvasti Uudellemaalle, mutta valitettavasti valtion...
EU:n lainsäädäntö on järkälemäinen kokoelma päätöksiä
Euroopan unionissa on voimassa olevia asetuksia, direktiivejä, päätöksiä ja sopimuksia yhteensä yli 30...
Nurmijärveläinen Roal nousi entsyymeissä maailman kärkeen
Rajamäellä entsyymeitä valmistava Roal kuuluu alansa markkinajohtajiin maailmassa. Menestys viennissä...
Jos teet etätyötä ulkomailla, huomioi nämä – 5 kohtaa ulkomailla tehtävän etätyön verotuksesta
Kansainvälisen työskentelyn käsikirja valottaa kansainvälistä työskentelyä työnantajavelvoitteiden näkökulmasta....
Saako työntekijä aina käydä lääkärissä työajalla? Vastauksia kysymyksiin KauppakamariTiedon vastauspankista
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Jäsentapahtumia ja muita tapahtumia Kauppakamarista
Jäsentapahtumamme toteutuvat pääosin webinaarimuotoisina tunnin mittaisina tietoiskuina sekä muutamana...
Speaker of the European Parliament Roberta Metsola: "Improving competitiveness requires special attention"
“The new European Parliament must make decisions that promote internal markets and fair competition among...
Vastuullisuus on jo valtavirtaa
Taakse ovat jääneet ajat, jolloin vastuullisuus nähtiin vain lisääntyvänä sääntelyn tuottamana rasitteena....
Vastuunkantajat, turvallisuuden tuottajat
Noin 25 vuotta sitten mokasin töissä. Toki virheitä olen tehnyt senkin jälkeen. Tuolloin 25 vuotta sitten...
Suomen kieli karttuu vauhdilla työn ohessa
Maahanmuuttajataustaiset työntekijät oppivat hyvin suomea, kun työpaikalla kannustetaan ja annetaan kielen...