Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Ulkomaankaupan määräysten asiantuntija Jukka Säikkälä Helsingin seudun kauppakamarista. Asiantuntijana Kauppakamarilehden neuvontapalvelussa.

Kolme kysymystä vientikauppaa koskevista rajoituksista ja pakotteista

Mistä saan tietoa vientiä koskevista rajoituksista?

Tavaravientiä koskevista rajoituksista löytyy tietoa Tullin rajoituskäsikirjasta. Siihen on koottu yhteen keskeiset vienti-, tuonti- ja kauttakulkurajoitukset, joissa Tulli on määrätty valvontaviranomaiseksi.

Kansainvälisiin pakotteisiin liittyvistä rajoituksista saa parhaiten tietoa ulkoministeriön sivuilta. Sieltä löytyy maakohtaisesti eriteltynä Euroopan unionin asettamat pakotteet. Eriasteisia pakotteita on asetettu noin 30 valtiota kohtaan.

Muiden maiden asettamat pakotteet on myös syytä ottaa viennissä huomioon. Yhdysvaltojen asettamista pakotteista löytyy tietoa The Office of Foreign Assets Control (OFAC) nettisivuilta. Ison-Britannian pakotteista kerrotaan Ison-Britannian hallituksen nettisivuilla.

Mitä tuotteita rajoitukset yleensä koskevat?

Vientirajoitukset koskevat muun muassa seuraavia tuoteryhmiä: otsonia tuhoavat aineet, CITES-sopimuksen mukaiset uhanalaiset lajit ja niistä tehdyt tuotteet, kansallisen luonnonsuojelulain mukaiset lajit, jätteet, vaaralliset kemikaalit, kaksikäyttötuotteet, raakatimantit, huumausaineet, ampuma-aseet, aseen osat ja patruunat, puolustustarvikkeet, kidutusvälineet, kulttuuriesineet, radioaktiiviset aineet, hedelmät ja vihannekset, kalastustuotteet.

Kaksikäyttötuotteella tarkoitetaan sellaista tuotetta, teknologiaa, palvelua tai muuta hyödykettä, joka soveltuu normaalin siviilikäytön ohella myös sotilaallisiin tarkoituksiin tai joukkotuhoaseiden kehittämiseen.

Edellä mainittujen tuotteiden vienti edellyttää vientiluvan hakemista rajoituksia hallinnoivalta viranomaiselta, joka päättää sitten tapauskohtaisesti vientiluvan myöntämisestä tai hylkäämisestä.

Euroopan unionin asettamat pakotteet sisältävät yleensä rajoituksia puolustustarvikkeiden, kaksikäyttötuotteiden ja siviiliaseiden sekä tiettyjen teollisuudenalan laitteistojen ja ohjelmistotuotteiden vientiin. Näihin liittyvä teknologia, tieto ja osaaminen kuten myös liitännäispalvelut esim. välittäminen, suunnittelu, huolto, korjaus kuuluvat pakotteiden piiriin.

Pakotepaketit sisältävät myös erikseen nimettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvia rajoituksia kuten varojen jäädyttämistä ja matkustusrajoitteita.

Mikä on Venäjän EU-pakotteiden tilanne?

Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan seurauksena jo aiemmin Venäjää kohtaan asetettuja pakotteita on kiristetty merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Rajoituksia on lisätty niin tuotekohtaisella tasolla kuin henkilö- ja yhteisöpakotteiden osalta. EU on koordinoinut pakotepakettien voimaansaattamista yhteistyössä Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian kanssa. Rahoitusmarkkinoihin ja maksunvälitykseen kohdistuneet pakotteet ovat tehneet maksujen välityksen erittäin vaikeaksi tai mahdottomaksi myös pakotteiden ulkopuolisessa kaupan käynnissä. Näissä asioissa on hyvä olla yhteydessä omaan pankkiin.

Venäjän pakotteisiin liittyvää tietoa on koottu kattavasti ulkoministeriön sivuille ja Suomalais-Venäläisen kauppakamarin sivuille.

Avainsanat

Kehitystä koska tahansa.

Kauppakamarin KoulutusOnlinen avulla kehität helposti omaa osaamistasi tai koko henkilöstösi taitoja. Laajasta valikoimasta löytyy kattavasti koulutuksia kiinnostuksen ja osaamistavoitteiden mukaan.

Kehity yksin tai tiimisi kanssa – koska ja missä vain.

Lisää luettavaa

Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Lue juttu ›
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Lue juttu ›
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

3/2022
Neuvontapalvelut
Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Helsingin maahanmuuttojohtaja Glenn Gassen: Vienti sujuu parhaiten kohdemaan kielellä
Kansainvälistyvän yrityksen kannattaa hyödyntää maahanmuuttajien kielitaitoa ja kulttuuriosaamista. Oppia...
Vientiä vauhdittavaa osaamista voi kerryttää monella tapaa
Vientimarkkinoille tähyävällä yrityksellä on monta tapaa hankkia kansainvälistä osaamista. Vientiä voi...
Hallitusammattilainen ja Matkalla johtajaksi -podcastin vetäjä Petra Erätuli: Pk-yrityksenkin kannattaa panostaa hallitustyöhön
Yritysten hallituksiin tarvitaan lisää erilaista osaamista ja ihmisiä eri taustoista. Tästä olisi hyötyä...
Onko työnantajan myönnettävä työntekijälle opintovapaa?
Opintovapaalla tarkoitetaan työntekijän omasta halusta ja hakemuksesta työstä saamaa vapaata, jonka aikana...
Osaamisen kehittäminen – lakisääteinen velvollisuus ja yrityksen kilpailukyvyn edellytys
Taitojen ja ammattiosaamisen jatkuva kehittäminen ei ole vain työntekijöiden etu, vaan myös työnantajan...
Seuraa näitä 13.11.2024
Työterveyslaitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijoiden laatima työturvallisuuslain...
Ehdotuksia yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi
Yritysten on laadittava määräajoin useita talousasioihin ja verotukseen liittyviä kuukausi- ja vuosi-ilmoituksia...
Kansainvälistymispalveluilla apua maailmalle
Helsingin seudun kauppakamarin kansainvälistymispalvelut auttavat yrityksiä kansainvälisillä markkinoilla,...
Suomi tarvitsee aivotuontia
Valtaosa hyvistä ideoista on aina ollut ja tulee aina olemaan tuontitavaraa. Usein helpoin tapa tuoda...
Mitä kuuluu insinööreille?
Yhteiskunnan teknistyminen teki Suomesta 1900-luvun lopulla insinöörivetoisen maan. Tällä vuosituhannella...
Uusi kaupunginjohtaja Tomas Björkroth: Loviisan kannattaa hakea kasvua matkailusta
Loviisan palvelualoilla on paljon pienyrityksiä, jotka hyötyisivät matkailun kasvusta. Alueen monipuolinen...
Miksi DEI-teemat kannattaa huomioida yrityksissä?
Lainsäädäntö asettaa raamit sille, että työelämässä toimitaan syrjimättömästi, yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti....
Työntekijä on suunnitellussa hammasleikkauksessa, onko sairausloma palkallinen? Vastauksia kysymyksiin KauppakamariTiedon Vastauspankista
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Acquiring Skills to Boost Exports in Many Ways
A company aiming for export markets has several ways to gain international expertise. Export can be accelerated...
Ydinkeskustan vetovoiman salaisuus on monipuolisuus
Helsingin ydinkeskusta ei ole elpynyt koronavuosista, toisin kuin muut pohjoismaiset suuret pääkaupungit....
Mistä on menestyvät kaupungit tehty?
Kannusteista, veroratkaisuista, tiedosta, turvallisuudesta ja luonnosta, kertovat tässä lehdessä haastatellut...
Ekonomisti lisäisi Helsingin vetovoimaa kannustimilla
Aki Kangasharjun mielestä Helsingin seudun kilpailukyky vaatii lisää kannustimia yrittäjyyteen ja innovointiin....