The Economist-lehden kilpailukykyvertailuissa Suomi oli 36 länsimaan joukossa viimeinen (vuosi 2023). Muut Pohjoismaat pärjäävät paremmin, mutta huippusuorittajia nekään eivät enää ole: Tanska (sijoitus 12.) Norja (25.), Ruotsi (31.) ja Islanti (35.). Kärkikolmikko on etenkin ykkössijan osalta yllättävä, sillä sen muodostavat konkurssin partaalla finanssikriisin aikana käynyt Kreikka vanavedessään kestomenestyjät Etelä-Korea ja Yhdysvallat.
Suomen bruttokansantuote per asukas on nyt samalla tasolla kuin finanssikriisin alkaessa vuonna 2008. Syy heikkoon suoritukseen vieritetään usein ulkoisten tekijöiden kuten finanssikriisin, pandemian ja Venäjän hyökkäyssodan piikkiin. Mutta ne selittävät vain osittain, sillä monet muut maat ovat onnistuneet menestymään lähes samoista lähtökohdista. Ruotsissa bruttokansantuote per asukas on kasvanut 15, Virossa 29 ja Puolassa 64 prosenttia. EU:n reunavaltioista Suomen kokoisen kansantalouden, Portugalin kasvu on ollut 12 prosenttia puhumattakaan Irlannin 100 prosentista (OECD Stats).
BKT on tietenkin melko yksiulotteinen talousmittari, mutta miten voi olla mahdollista, että Suomen suunta ei käänny? Miksi emme näe työllisyysasteen nousevan, tuottavuuden paranevan, TKI-panostusten kasvavan, viennin edistyvän ja Suomen julkisen velan pienenevän? Mennyttä ei voi muuttaa, mutta siitä voi yrittää oppia.
Hallituskoalitiosta riippumatta metropolialue on jäänyt väliinputoajan rooliin.
Ensinnäkin Suomesta puuttuu myönteisen puheen ja ajattelun ilmapiiri. Sisäänpäin kääntyneestä mielenmaisemasta osuva esimerkki on Petteri Orpon (kok.) hallituksen esittämistä, ja kauppakamarien kannattamista työmarkkinauudistuksista jankkaaminen median pääaiheena viikosta toiseen ilman uusia näkökulmia. Myönteisiäkin puheenaiheita olisi ollut, kuten miksi Suomessa on maailman onnellisin kansa ja miten tätä mainetta voidaan hyödyntää investointien saamisessa Suomeen. Vaikka vakava maailmanpoliittinen tilanne on tosiasia, tarvitsemme lisää tulevaisuususkoa. Suomessa on moni asia erinomaisesti, mitä on välillä hyvin vaikea uskoa, kun mediaa seuraa.
Toisekseen voimme muuttaa Suomen kurssia panostamalla vahvuuksiimme. Odotukset Suomen tuottavuuskasvusta keskittyvät vahvasti Uudellemaalle, mutta valitettavasti valtion panostukset eivät ole riittävästi ole kehitystä tukeneet. Hallituskoalitiosta riippumatta metropolialue on jäänyt väliinputoajan rooliin, kun maakuntien kansanedustajat ja seutujen lobbarit ovat ajaneet läpi omia tavoitteitaan Helsingin ja Uudenmaan piirin kansanedustajien hiljaisella tuella. Esimerkkejä tästä ovat Helsingin seudun rakenteellinen alijäämä nuorten korkeakoulupaikoissa, 100 miljoonan euron EU:n rakennerahastovarojen siirtäminen pois Uudeltamaalta ja että Helsingin seudun kunnat rahoittavat 80 lähes prosenttia alueen infrainvestoinneista, jotka kuitenkin hyödyttävät koko maata. Lisäksi valtionosuuksia maksetaan PKS-kaupungeista muualle maahan.
Uudenmaan osuus Suomen BKT:sta on 40 prosenttia, koko maan TKI-investoinneista 50 prosenttia ja yritysten patenteista 75 prosenttia. Uusimaa on saanut vuosina 2016–2023 ulkomaisista investoinneista 55 prosenttia. Näitä kasvun moottoreita vahvistamalla syntyy uusia työpaikkoja, vientiä, innovaatioita ja tietysti lisää positiivisia uutisia, jotka eivät ole pois muualta Suomesta, vaan hyödyt leviävät ympäri Suomen.
Lopuksi uskoa lisäävä, positiivinen uutinen. Helsinki-Uusimaa alue sijoittuu EU:n alueellisessa innovaatiokyvykkyysvertailussa toiseksi Kööpenhaminan jälkeen (Regional Innovation Scoreboard 2023) ohittaen jopa rakkaan vihollisemme Tukholman.
Tästä on hyvä ponnistaa.
Markku Lahtinen
vaikuttamistyön johtaja
Helsingin seudun kauppakamari
X (twitter): @Fondeo
