Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Pia Pakarinen.

Ydinkeskustan vetovoiman salaisuus on monipuolisuus

Helsingin ydinkeskusta ei ole elpynyt koronavuosista, toisin kuin muut pohjoismaiset suuret pääkaupungit. Elävään keskustaan on helppo tulla ja siellä on monipuolisesti erilaisia kauppoja ja palveluja, kirjoittaa Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Pia Pakarinen.

Kaupungit kaikkialla maailmassa kärsivät vuosikymmenen alussa pandemiasta, mutta ne ovat toipuneet siitä eri tavalla. Verkkokaupan ja etätyön vaikutus näkyy kaikkialla.

Konsulttiyhtiö Nortecon mittaa kaupunkikeskustojen elävyyttä indeksillä, joka huomioi käynnit ja asioinnit. Verrattuna koronaa edeltävään aikaan, vuoteen 2019 (= 100), Helsingin käynti-indeksi (noin 70) pärjää huonosti Kööpenhaminaa (noin 100) ja aivan erityisesti Osloa ja Tukholmaa (noin 130) vastaan. Eikä Helsinki itse asiassa pärjää maakuntasarjassakaan. Tampere ja Turku ovat lähempänä pandemiaa edeltänyttä tasoaan: niiden käynti-indeksi on noin 90, kun se Helsingillä on 70.

Helsingissä oli vuonna 2023 noin 185 000 käyntiä päivässä – 85 000 vähemmän kuin vuonna 2019. Se tarkoittaa paljon aikaisempaa vähemmän lounas-, parturi-, fysioterapeutti- ja ostoskäyntejä, jotka ennen suoritettiin luontevasti työpäivän yhteydessä.

Selvityksemme mukaan se myös näkyy kauppojen ja ravintoloiden liikevaihdossa. Kauppojen, ravintoloiden ja hotellien liikevaihdot ovat kehittyneet Helsingin seudulla ja Helsingin ulommalla keskustavyöhykkeellä suotuisammin kuin Helsingin ytimessä. Ydinkeskustan osuus näiden toimialojen liikevaihdoista on samalla supistunut. Ydinkeskustan osuus koko Helsingin seudun vähittäiskaupan liikevaihdosta oli noin kahdeksan prosenttia vuonna 2023, kun se kymmenen vuotta aiemmin oli noin 11 prosenttia.

Suomi on täynnä näivettyneitä keskustoja. Helsinki ei kuulu niihin. Helsinki on edelleen ylivertainen ostospaikka, josta löytyy upeita liikkeitä ja ravintoloita. Syytä huoleen kuitenkin on.

Ydinkeskustasta on kadonnut reilusti yli 137 liikettä, ja vähittäiskaupan toimipisteitä on siten viidennes vähemmän kuin ennen pandemiaa. Liikevaihtoa kertyy 200 miljoonaa euroa vähemmän.
Jotta palvelut säilyvät ja uusia yrityksiä syntyy, tarvitaan lisää asiakasvirtoja eli lisää asukkaita ja parempaa saavutettavuutta sekä autolla että joukkoliikenteellä. Elinvoimaisessa ja houkuttelevassa ydinkeskustassa on monipuolinen palvelu- ja toimialarakenne. Erilaista ostettavaa, kahviloita, ravintoloita, kulttuurielämyksiä. Lisäksi yritykset tarvitsevat toimivan logistiikan. Jos arjen yritystoiminta tehdään hankalaksi, yritykset siirtyvät sinne, missä se on sujuvampaa.

Pia Pakarinen
toimitusjohtaja
Helsingin seudun kauppakamari
@Pia_Pakarinen  X (Twitter)
@Pia_Pakarinen LinkedIn

Avainsanat

Laadukkaat ammattikirjat

KauppakamariKaupasta löydät ajankohtaiset ammattikirjat liiketoiminnan kaikilta osa-alueilta johtamisesta ja kirjanpidosta viestintään. Tutustu kattavaan painettujen ja
e-kirjojen valikoimaamme ja kehitä osaamistasi.

Lisää luettavaa

Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Lue juttu ›
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Lue juttu ›
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

3/2024
Pääkirjoitukset
Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Helsingin maahanmuuttojohtaja Glenn Gassen: Vienti sujuu parhaiten kohdemaan kielellä
Kansainvälistyvän yrityksen kannattaa hyödyntää maahanmuuttajien kielitaitoa ja kulttuuriosaamista. Oppia...
Vientiä vauhdittavaa osaamista voi kerryttää monella tapaa
Vientimarkkinoille tähyävällä yrityksellä on monta tapaa hankkia kansainvälistä osaamista. Vientiä voi...
Hallitusammattilainen ja Matkalla johtajaksi -podcastin vetäjä Petra Erätuli: Pk-yrityksenkin kannattaa panostaa hallitustyöhön
Yritysten hallituksiin tarvitaan lisää erilaista osaamista ja ihmisiä eri taustoista. Tästä olisi hyötyä...
Onko työnantajan myönnettävä työntekijälle opintovapaa?
Opintovapaalla tarkoitetaan työntekijän omasta halusta ja hakemuksesta työstä saamaa vapaata, jonka aikana...
Osaamisen kehittäminen – lakisääteinen velvollisuus ja yrityksen kilpailukyvyn edellytys
Taitojen ja ammattiosaamisen jatkuva kehittäminen ei ole vain työntekijöiden etu, vaan myös työnantajan...
Seuraa näitä 13.11.2024
Työterveyslaitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijoiden laatima työturvallisuuslain...
Ehdotuksia yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi
Yritysten on laadittava määräajoin useita talousasioihin ja verotukseen liittyviä kuukausi- ja vuosi-ilmoituksia...
Kansainvälistymispalveluilla apua maailmalle
Helsingin seudun kauppakamarin kansainvälistymispalvelut auttavat yrityksiä kansainvälisillä markkinoilla,...
Suomi tarvitsee aivotuontia
Valtaosa hyvistä ideoista on aina ollut ja tulee aina olemaan tuontitavaraa. Usein helpoin tapa tuoda...
Mitä kuuluu insinööreille?
Yhteiskunnan teknistyminen teki Suomesta 1900-luvun lopulla insinöörivetoisen maan. Tällä vuosituhannella...
Uusi kaupunginjohtaja Tomas Björkroth: Loviisan kannattaa hakea kasvua matkailusta
Loviisan palvelualoilla on paljon pienyrityksiä, jotka hyötyisivät matkailun kasvusta. Alueen monipuolinen...
Miksi DEI-teemat kannattaa huomioida yrityksissä?
Lainsäädäntö asettaa raamit sille, että työelämässä toimitaan syrjimättömästi, yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti....
Työntekijä on suunnitellussa hammasleikkauksessa, onko sairausloma palkallinen? Vastauksia kysymyksiin KauppakamariTiedon Vastauspankista
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Acquiring Skills to Boost Exports in Many Ways
A company aiming for export markets has several ways to gain international expertise. Export can be accelerated...
Ydinkeskustan vetovoiman salaisuus on monipuolisuus
Helsingin ydinkeskusta ei ole elpynyt koronavuosista, toisin kuin muut pohjoismaiset suuret pääkaupungit....
Mistä on menestyvät kaupungit tehty?
Kannusteista, veroratkaisuista, tiedosta, turvallisuudesta ja luonnosta, kertovat tässä lehdessä haastatellut...
Ekonomisti lisäisi Helsingin vetovoimaa kannustimilla
Aki Kangasharjun mielestä Helsingin seudun kilpailukyky vaatii lisää kannustimia yrittäjyyteen ja innovointiin....