Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Kirja Kohti moniälykästä johtamista. Kirjailija Timo Kultanen

Uutuusteos kertoo, miten opit ajattelemaan älykkäästi

Kohti moniälykästä johtamista -kirjassa kerrotaan, kuinka älykäs ajattelu on opittavissa ja kuinka ajatteluaan kehittävät esihenkilöt menestyvät paremmin kuin toiset. Jokaisella meistä on toimintaamme vaikuttavia virheellisiä uskomuksia, myös esihenkilöillä. Virhekäsitykset johdattavat esihenkilön harhapoluille, jos hän ei ole oppinut kyseenalaistamaan aika ajoin omaa ajatteluaan.

Esihenkilön tehtävässä auttavat menestymään ajattelun älykkyys eli intraälykkyys ja sosiaalisten taitojen älykkyys eli interälykkyys. Moniälykkyydestä ei ole kirjoitettu suomen kielellä aikaisemmin johtamisen näkökulmasta. Toisin kuin yleisesti ajatellaan, useat eri älykkyyden lajit ovat taitoja, joita voi harjoitella ja joita voi parantaa hyvin tuloksin.

Älykäs ajattelu on esihenkilön itsetunnon, mielenrauhan ja työn tuottavuuden perusta. Kirjassa tarjotaan myös työkaluja ymmärtää omaa ja muiden temperamenttia ja valjastaa nämä yrityksen tai organisaation menestystekijäksi. Kirja on tarkoitettu johtajille, esihenkilöille ja HR-ihmisille sekä kaikille, jotka ovat kiinnostuneet älykkäästä ajattelusta, itsensä kehittämisestä ja paremmasta elämästä.

FT Timo Kultanen on kirjoittanut kirjan Kohti moniälykästä johtamista.
FT Timo Kultanen Kohti moniälykästä johtamista -kirjan kirjoittaja. (kuva Janina von Weissenberg)

FT Timo Kultanen

Kohti moniälykästä johtamista

FT Timo Kultanen on johtamisen psykologian tohtori ja valtiotieteen maisteri. Hän on tutkinut laajasti moniälykkyyden lisäksi tunneälyä, erilaisten johtajien toiminta- ja käyttäytymistyylejä sekä erilaisten ihmisten johtamista.

Hän on työskennellyt esimiestyön ja johtamisen kehittämishankkeissa lähes 30 vuotta pienistä yrityksistä pörssiyrityksiin ja kotimaisista kansainvälisiin. Kultanen luennoi johtamisesta ja luotsaa johtamisen kehittämisen valmennusohjelmia kirjan aihealueilta.

Hän on erikoistunut esimiestyön, johtoryhmätyön ja strategiatyön kehittämiseen sekä johtamisen psykologiaan ja johtajien henkilökohtaiseen valmennukseen. Lisäksi hän on tehnyt paljon muutosprosessikonsultointia, työyhteisökriisien ratkaisutyötä sekä psyykkistä urheiluvalmennusta.

Lisätietoja kirjasta Kohti moniälykästä johtamista  sekä kirjan lukunäyte.

Avainsanat

Laadukkaat ammattikirjat

KauppakamariKaupasta löydät ajankohtaiset ammattikirjat liiketoiminnan kaikilta osa-alueilta johtamisesta ja kirjanpidosta viestintään. Tutustu kattavaan painettujen ja
e-kirjojen valikoimaamme ja kehitä osaamistasi.

Lisää luettavaa

Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Lue juttu ›
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Lue juttu ›
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

4/2023
Nopeat
Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Helsingin maahanmuuttojohtaja Glenn Gassen: Vienti sujuu parhaiten kohdemaan kielellä
Kansainvälistyvän yrityksen kannattaa hyödyntää maahanmuuttajien kielitaitoa ja kulttuuriosaamista. Oppia...
Vientiä vauhdittavaa osaamista voi kerryttää monella tapaa
Vientimarkkinoille tähyävällä yrityksellä on monta tapaa hankkia kansainvälistä osaamista. Vientiä voi...
Hallitusammattilainen ja Matkalla johtajaksi -podcastin vetäjä Petra Erätuli: Pk-yrityksenkin kannattaa panostaa hallitustyöhön
Yritysten hallituksiin tarvitaan lisää erilaista osaamista ja ihmisiä eri taustoista. Tästä olisi hyötyä...
Onko työnantajan myönnettävä työntekijälle opintovapaa?
Opintovapaalla tarkoitetaan työntekijän omasta halusta ja hakemuksesta työstä saamaa vapaata, jonka aikana...
Osaamisen kehittäminen – lakisääteinen velvollisuus ja yrityksen kilpailukyvyn edellytys
Taitojen ja ammattiosaamisen jatkuva kehittäminen ei ole vain työntekijöiden etu, vaan myös työnantajan...
Seuraa näitä 13.11.2024
Työterveyslaitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijoiden laatima työturvallisuuslain...
Ehdotuksia yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi
Yritysten on laadittava määräajoin useita talousasioihin ja verotukseen liittyviä kuukausi- ja vuosi-ilmoituksia...
Kansainvälistymispalveluilla apua maailmalle
Helsingin seudun kauppakamarin kansainvälistymispalvelut auttavat yrityksiä kansainvälisillä markkinoilla,...
Suomi tarvitsee aivotuontia
Valtaosa hyvistä ideoista on aina ollut ja tulee aina olemaan tuontitavaraa. Usein helpoin tapa tuoda...
Mitä kuuluu insinööreille?
Yhteiskunnan teknistyminen teki Suomesta 1900-luvun lopulla insinöörivetoisen maan. Tällä vuosituhannella...
Uusi kaupunginjohtaja Tomas Björkroth: Loviisan kannattaa hakea kasvua matkailusta
Loviisan palvelualoilla on paljon pienyrityksiä, jotka hyötyisivät matkailun kasvusta. Alueen monipuolinen...
Miksi DEI-teemat kannattaa huomioida yrityksissä?
Lainsäädäntö asettaa raamit sille, että työelämässä toimitaan syrjimättömästi, yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti....
Työntekijä on suunnitellussa hammasleikkauksessa, onko sairausloma palkallinen? Vastauksia kysymyksiin KauppakamariTiedon Vastauspankista
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Acquiring Skills to Boost Exports in Many Ways
A company aiming for export markets has several ways to gain international expertise. Export can be accelerated...
Ydinkeskustan vetovoiman salaisuus on monipuolisuus
Helsingin ydinkeskusta ei ole elpynyt koronavuosista, toisin kuin muut pohjoismaiset suuret pääkaupungit....
Mistä on menestyvät kaupungit tehty?
Kannusteista, veroratkaisuista, tiedosta, turvallisuudesta ja luonnosta, kertovat tässä lehdessä haastatellut...
Ekonomisti lisäisi Helsingin vetovoimaa kannustimilla
Aki Kangasharjun mielestä Helsingin seudun kilpailukyky vaatii lisää kannustimia yrittäjyyteen ja innovointiin....