Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Juristi Mika Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista. Kauppakamarilehti 3/2023

Työsuhteen ja henkilötietojen keräämisestä kolme kysymystä

Onko työntekijöiden henkilötietojen kerääminen tarkoin säänneltyä, ja mistä tiedot voi kerätä? Tuleeko sääntelyyn muutoksia.

Olen ymmärtänyt, että työntekijöiden henkilötietojen kerääminen on tarkoin säänneltyä, onko näin?

Kyllä, henkilötietojen käsittelyyn ja keräämiseen sovelletaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR), mutta myös kansallista tietosuojalakia ja työelämään liittyen sovelletaan lakia yksityisyyden suojasta työelämässä. Sääntely tulee ottaa huomioon myös rekrytoinnissa.

Mistä työntekijän tiedot voidaan kerätä?

Lähtökohta on, että työntekijöitä – ja myös työnhakijoita – koskevat tiedot tulee kerätä henkilöiltä itseltään. Tietojen tulee olla myös tarpeellisia ja liittyä työtehtävään.

Onko sääntelyyn tulossa muutoksia?

Kyllä, yksityisyyden suojasta työelämässä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työnantaja voisi työsuhteen aikana kerätä työntekijän henkilötietoja ilman hänen suostumustaan työnantajalle laissa säädettyjen oikeuksien tai velvollisuuksien toteuttamista varten. Suostumusta ei edellytettäisi myöskään silloin, kun jos laissa on säädetty toisin henkilötietojen käsittelystä. Uudistuksella helpotetaan työnantajan hallinnollista taakkaa niin, että työnantajan ei tarvitsisi aina pyytää suostumusta tietojen keräämiseen (HE 35/2022). Sääntelyn on tarkoitus tulla voimaan samaan aikaan whistleblowing -sääntelyn kanssa.


Mika Lahtinen

juristi
Neuvontapalvelut
Helsingin seudun kauppakamari

 

Neuvontapalvelut

Maksutonta neuvontaa jäsenillemme

Tarvitsetko lakineuvoja tai ohjeistusta esihenkilötyöhön, palkanlaskentaan, kirjanpitoon, verotukseen, sopimuksiin tai kansainvälistymiseen liittyvissä asioissa?

Kauppakamarin maksuton neuvontapalvelu on apunasi!

Neuvontatiimimme tuntee hyvin liike-elämän ja yritysten tarpeet.
Saat meiltä kysymyksiisi asiantuntevaa apua nopeasti.

 

Avainsanat

Kehitystä koska tahansa.

Kauppakamarin KoulutusOnlinen avulla kehität helposti omaa osaamistasi tai koko henkilöstösi taitoja. Laajasta valikoimasta löytyy kattavasti koulutuksia kiinnostuksen ja osaamistavoitteiden mukaan.

Kehity yksin tai tiimisi kanssa – koska ja missä vain.

Lisää luettavaa

Täydellistä suomea puhuvat tervetuloa!
Syyskuussa tehdystä kauppakamarien osaajakyselystä ilmenee, että työvoimapula on vahvasti rakenteellista....
Lue juttu ›
Mahdollisuuksien metropolialue
Helsingin seudun kauppakamarin visiossa Helsingin seutu on Itämeren alueen kilpailukykyisin ja kiinnostavin...
Lue juttu ›
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen: Sujuvasta luvituksesta lisävauhtia vihreään siirtymään
Vihreä siirtymä tarvitsee lisää puhdasta sähköntuotantoa ja sähköä käyttäviä investointeja. Niitä vauhditetaan...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

4/2022
Neuvontapalvelut
Täydellistä suomea puhuvat tervetuloa!
Syyskuussa tehdystä kauppakamarien osaajakyselystä ilmenee, että työvoimapula on vahvasti rakenteellista....
Mahdollisuuksien metropolialue
Helsingin seudun kauppakamarin visiossa Helsingin seutu on Itämeren alueen kilpailukykyisin ja kiinnostavin...
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen: Sujuvasta luvituksesta lisävauhtia vihreään siirtymään
Vihreä siirtymä tarvitsee lisää puhdasta sähköntuotantoa ja sähköä käyttäviä investointeja. Niitä vauhditetaan...
Hyvistä käytännöistä vauhtia kansainvälisiin rekrytointeihin
Osaajapulaa helpottavissa kansainvälisissä rekrytoinneissa kannattaa hyödyntää muiden yritysten kokemuksia...
Kova kilpailu pitää huippukokin vireänä
Ravintoloitsija Henri Alén on ollut mukana nostamassa Helsinkiä kulinaristiselle maailmankartalle. Ydinkeskustan...
Paikallinen sopiminen nyt ja tulevaisuudessa
Termi paikallinen sopiminen liittyy useimmiten työehtosopimuksiin. Se tarkoittaa toisin sopimista työehtosopimuksen...
Vastuullisuusraportti helpottaa pk-yrityksen kansainvälistymistä
Suomalaisten pk-yritysten kansainvälistymisaste laahaa pahasti jäljessä muita Pohjoismaita, ja se on...
Seuraa näitä 15.11.2023
PRH:n muuttuneesta käytännöstä sekä yhtenäispatentin voimaantulosta ja laittoman uhkauksen syyteoikeudesta...
Pre-Slush: Match XR 2023 Matchmaking 29.11.2023
Match XR -tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tutustua uusimpiin laajennetun todellisuuden ja Web3:n teknologioihin...
Elinvoima tehdään Kirkkonummella yhdessä
Kuntamme ja seutumme tulee olla houkutteleva niin työvoimalle kuin yrityksillekin. Kirkkonummen kunta...
Vantaalla on kotikenttäetu Suomen kansainväliseen menestykseen
Yrittäjät ja yritykset kilpailevat markkinoiden huomiosta ja oman kilpailukyvyn parantamisesta. Samoin...
Yritysten kokemukset kv-osaajien rekrytoimisesta ovat positiivisia
Kansainvälisiä osaajia tarvitaan kaikenlaisiin tehtäviin, ei vain huippuasiantuntijoiksi.
Globaali kaapelijätti investoi isosti Kirkkonummelle
Prysmian Groupin iso investointi vahvistaa Pikkalan tehtaan roolia johtavana merikaapelien valmistajana....
Uutuusteos kertoo, miten opit ajattelemaan älykkäästi
Kohti moniälykästä johtamista -kirjassa kerrotaan, kuinka älykäs ajattelu on opittavissa ja kuinka ajatteluaan...
Jäsentapahtumia ja muita tapahtumia Kauppakamarista
Jäsentapahtumamme toteutuvat pääosin webinaarimuotoisina tunnin mittaisina tietoiskuina sekä muutamana...
Kauppakamarin vastauspankki: KauppakamariTieto
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Good practices accelerate international recruitment
International recruitment to alleviate the talent shortage should take advantage of the experiences gained...
Kauppakamarin maankäyttö- ja liikennetavoitteet näkyvät hallitusohjelmassa
Helsingin seudun kauppakamarin hallitusohjelmatavoitteisiin sisältyi 20 maankäyttöön ja liikenteeseen...
Ydinkeskustaan haettava tasapaino liikenteelle ja kävelyalueille
Helsingin ydinkeskustan kävelyalueiden laajentaminen sopii yrityksille, jos liikenteen sujuvuus turvataan....
Tunneli tuo vain osaratkaisun Länsisataman ruuhkiin
Tunnelin rakentaminen Länsisatamaan toisi helpotusta Jätkäsaaren ruuhkiin. Se ei kuitenkaan takaa sujuvaa...