Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Panu Vesterinen Kauppakamarilehden kolumnistina.

Turvallisuusselvitys osana yrityksen turvallisuutta

Lähtökohtana on, että yrityksen on itse kyettävä varmistamaan työntekijöitä rekrytoidessaan heidän luotettavuutensa ja kyettävä myös tarvittaessa osoittamaan yritysturvallisuuden olevan riittävällä tasolla vaikkapa asiakkaiden luottamuksellisen tiedon käsittelyyn. Tähän pääsääntöön on olemassa poikkeus ja se on turvallisuusselvitysmenettely.

Suojelupoliisi ja pääesikunta tekevät turvallisuusselvityksiä sekä henkilöistä että yrityksistä. Yritys voi hakea maksullisia henkilöturvallisuusselvityksiä, jos se on hyväksytty turvallisuusselvitysmenettelyn piiriin. Yrityksen toiminnan tulee tällöin liittyä turvallisuusselvityslaissa mainittuihin suojattaviin etuihin. Yrityksen on laadittava ensin kirjallinen selvitys asianomaiselle viranomaiselle ja osana prosessia yrityksen turvallisuusjärjestelyt selvitetään viranomaisen toimesta.

Henkilöturvallisuusselvitys voi olla suppea, perusmuotoinen tai laaja. Turvallisuusselvityksen laajuus riippuu ihmisen työtehtävästä ja siitä millaisia salassa pidettäviä tietoja hän käsittelisi. Useimmiten työnantaja ja työntekijä tai työnhakija täyttävät turvallisuusselvitykseen liittyvät lomakkeet ja toimittavat ne viranomaiselle. Turvallisuusselvityksen tekeminen vaatii aina työntekijän tai työnhakijan suostumuksen.

Maksullisessa yritysturvallisuusselvityksessä taas arvioidaan yrityksen vastuuhenkilöiden luotettavuutta, yrityksen tietoturvallisuutta ja kykyä hoitaa sitoumuksensa. Suojelupoliisi tai pääesikunta voivat tehdä yritysturvallisuusselvityksen suomalaisesta yrityksestä, joka toimii viranomaisen sopimuskumppanina ja tarvitsee oikeuden käsitellä turvallisuusluokiteltuja kansallisia tai kansainvälisiä viranomaistietoja.

Osallistuessaan kansainvälisiin hankkeisiin tai tarjouskilpailuihin, suomalaisten yritykset saattavat saada haltuunsa kansainvälistä turvallisuusluokiteltua viranomaistietoa. Yritykseltä voidaan tällaisessa tilanteessa vaatia todistusta siitä, että se kykenee käsittelemään turvallisesti kansainvälistä turvallisuusluokiteltua tietoa. Ilman yritysturvallisuusselvitystä yritys voi jäädä esimerkiksi puolustus- ja turvallisuushankintojen kilpailutusten ulkopuolelle.

Panu Vesterinen
hankejohtaja, Lujat kehityshanke
Keskuskauppakamari

Avainsanat

Kehitystä koska tahansa.

Kauppakamarin KoulutusOnlinen avulla kehität helposti omaa osaamistasi tai koko henkilöstösi taitoja. Laajasta valikoimasta löytyy kattavasti koulutuksia kiinnostuksen ja osaamistavoitteiden mukaan.

Kehity yksin tai tiimisi kanssa – koska ja missä vain.

Lisää luettavaa

Täydellistä suomea puhuvat tervetuloa!
Syyskuussa tehdystä kauppakamarien osaajakyselystä ilmenee, että työvoimapula on vahvasti rakenteellista....
Lue juttu ›
Mahdollisuuksien metropolialue
Helsingin seudun kauppakamarin visiossa Helsingin seutu on Itämeren alueen kilpailukykyisin ja kiinnostavin...
Lue juttu ›
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen: Sujuvasta luvituksesta lisävauhtia vihreään siirtymään
Vihreä siirtymä tarvitsee lisää puhdasta sähköntuotantoa ja sähköä käyttäviä investointeja. Niitä vauhditetaan...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

4/2021
Neuvontapalvelut
Täydellistä suomea puhuvat tervetuloa!
Syyskuussa tehdystä kauppakamarien osaajakyselystä ilmenee, että työvoimapula on vahvasti rakenteellista....
Mahdollisuuksien metropolialue
Helsingin seudun kauppakamarin visiossa Helsingin seutu on Itämeren alueen kilpailukykyisin ja kiinnostavin...
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen: Sujuvasta luvituksesta lisävauhtia vihreään siirtymään
Vihreä siirtymä tarvitsee lisää puhdasta sähköntuotantoa ja sähköä käyttäviä investointeja. Niitä vauhditetaan...
Hyvistä käytännöistä vauhtia kansainvälisiin rekrytointeihin
Osaajapulaa helpottavissa kansainvälisissä rekrytoinneissa kannattaa hyödyntää muiden yritysten kokemuksia...
Kova kilpailu pitää huippukokin vireänä
Ravintoloitsija Henri Alén on ollut mukana nostamassa Helsinkiä kulinaristiselle maailmankartalle. Ydinkeskustan...
Paikallinen sopiminen nyt ja tulevaisuudessa
Termi paikallinen sopiminen liittyy useimmiten työehtosopimuksiin. Se tarkoittaa toisin sopimista työehtosopimuksen...
Vastuullisuusraportti helpottaa pk-yrityksen kansainvälistymistä
Suomalaisten pk-yritysten kansainvälistymisaste laahaa pahasti jäljessä muita Pohjoismaita, ja se on...
Seuraa näitä 15.11.2023
PRH:n muuttuneesta käytännöstä sekä yhtenäispatentin voimaantulosta ja laittoman uhkauksen syyteoikeudesta...
Pre-Slush: Match XR 2023 Matchmaking 29.11.2023
Match XR -tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tutustua uusimpiin laajennetun todellisuuden ja Web3:n teknologioihin...
Elinvoima tehdään Kirkkonummella yhdessä
Kuntamme ja seutumme tulee olla houkutteleva niin työvoimalle kuin yrityksillekin. Kirkkonummen kunta...
Vantaalla on kotikenttäetu Suomen kansainväliseen menestykseen
Yrittäjät ja yritykset kilpailevat markkinoiden huomiosta ja oman kilpailukyvyn parantamisesta. Samoin...
Yritysten kokemukset kv-osaajien rekrytoimisesta ovat positiivisia
Kansainvälisiä osaajia tarvitaan kaikenlaisiin tehtäviin, ei vain huippuasiantuntijoiksi.
Globaali kaapelijätti investoi isosti Kirkkonummelle
Prysmian Groupin iso investointi vahvistaa Pikkalan tehtaan roolia johtavana merikaapelien valmistajana....
Uutuusteos kertoo, miten opit ajattelemaan älykkäästi
Kohti moniälykästä johtamista -kirjassa kerrotaan, kuinka älykäs ajattelu on opittavissa ja kuinka ajatteluaan...
Jäsentapahtumia ja muita tapahtumia Kauppakamarista
Jäsentapahtumamme toteutuvat pääosin webinaarimuotoisina tunnin mittaisina tietoiskuina sekä muutamana...
Kauppakamarin vastauspankki: KauppakamariTieto
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Good practices accelerate international recruitment
International recruitment to alleviate the talent shortage should take advantage of the experiences gained...
Kauppakamarin maankäyttö- ja liikennetavoitteet näkyvät hallitusohjelmassa
Helsingin seudun kauppakamarin hallitusohjelmatavoitteisiin sisältyi 20 maankäyttöön ja liikenteeseen...
Ydinkeskustaan haettava tasapaino liikenteelle ja kävelyalueille
Helsingin ydinkeskustan kävelyalueiden laajentaminen sopii yrityksille, jos liikenteen sujuvuus turvataan....
Tunneli tuo vain osaratkaisun Länsisataman ruuhkiin
Tunnelin rakentaminen Länsisatamaan toisi helpotusta Jätkäsaaren ruuhkiin. Se ei kuitenkaan takaa sujuvaa...