Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Toimitusjohtaja Pia Pakarinen Helsingin seudun kauppakamarista. Pääkirjoitus Kauppakamarilehdessä.

Täydellistä suomea puhuvat tervetuloa!

Syyskuussa tehdystä kauppakamarien osaajakyselystä ilmenee, että työvoimapula on vahvasti rakenteellista. Osaajatarve pysyy, joten työntekijöistä halutaan pitää mahdollisimman pitkään kiinni heikosta suhdanteesta riippumatta. Runsaat 40 prosenttia uskoo rekrytointitarpeiden lisääntyvän jo seuraavien kuuden kuukauden aikana, kaksi kolmannesta Helsingin seudun vastaajista seuraavien 2–3 vuoden aikana, kirjoittaa Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Pia Pakarinen.

Osaajia tarvitaan siis lisää, mutta kotimaisen työvoiman tarjonnan suunta on jyrkästi vähenevä: vuoteen 2040 mennessä meillä on 100 000 työikäistä vähemmän. Tekijöitä pitäisi siis löytää ulkomailta.

Hieman yli puolet Helsingin seudun vastaajista ei ole kuitenkaan vielä rekrytoinut eikä vuokrannut kansainvälisiä osaajia. Vastauksissa hätkähdyttää se, että ylivoimaisesti suurimmaksi (56 prosenttia) syyksi ilmoitettiin, että työtehtävissä vaaditaan äidinkielen tasoista suomen tai ruotsin kielen taitoa. Vastaajista 47 prosenttia arvioi nimenomaan yrityksensä asiakkaiden vaativan äidinkielen tasoista suomen kielen taitoa aina.

Rohkenen kyseenalaistaa näin ehdottoman tiukan kielitaitovaatimuksen.

Ravintola-alan henkilöstön kielitaitovaatimusta koskeva keskustelu leimahti kesällä liekkeihin, kun HS:n mielipideosastolle kirjoittanut lukija oli pahastunut siitä, ettei helsinkiläisen ravintolan tarjoilija ollut osannut suomea. Samat mielensä pahoittaneet saavat kuitenkin todennäköisesti itsensä ravituiksi ulkomaanmatkoillaan. Asiakkaat tottuvat kyllä, koska muutakaan vaihtoehtoa ei oikein ole.

Ravintola- ja majoitusala, kiinteistöpalvelut, liikenne, rakentaminen, sote-palvelut – ulkomaalaisen työvoiman osuus on jo nyt suuri näillä aloilla. Monella muulla alalla etsitään vielä sinnikkäästi suomenkielisiä työntekijöitä ja suhtaudutaan varauksella ensimmäisen suomen kieltä osaamattoman palkkaamiseen. Kielellisiä valmiuksia ulkomaalaisten osaajien palkkaamiseen pitäisi yrityksissä kyllä olla. Yli puolet vastaajista arvioi englannin kielen taidon yrityksessään hyväksi, kolmannes jopa erinomaiseksi.

Monessa yrityksessä ensimmäisen vieraskielisen palkkaamisen kynnys on ylitetty jo ajat sitten. Vastaajista 30 prosenttia ilmoittaa vaihtaneensa tai olevansa valmis vaihtamaan työpaikkakielen englanniksi kokonaan tai osittain.

Osaajien pitkäaikaisen viihtymisen takaamiseksi on tietenkin tärkeää panostaa myös vieraskielisen henkilöstön suomen kielen taitojen kartuttamiseen. Työntekijät voi ohjata esimerkiksi TE-palvelujen maksuttomaan kotoutumiskoulutukseen, jossa opiskellaan suomea sekä tutustutaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään.

Riittävää käytännön osaamista ulkomaisiin rekrytointeihin katsoo omaavansa jo yli kolmannes yrityksistä. Muita neuvomme mielellämme Helsingin seudun kauppakamarin jäsenneuvonnassa!


Pia Pakarinen

toimitusjohtaja
Helsingin seudun kauppakamari
@Pia_Pakarinen  (Twitter)
@Pia_Pakarinen (LinkedIn)

 

Avainsanat

Laadukkaat ammattikirjat

KauppakamariKaupasta löydät ajankohtaiset ammattikirjat liiketoiminnan kaikilta osa-alueilta johtamisesta ja kirjanpidosta viestintään. Tutustu kattavaan painettujen ja
e-kirjojen valikoimaamme ja kehitä osaamistasi.

Lisää luettavaa

Täydellistä suomea puhuvat tervetuloa!
Syyskuussa tehdystä kauppakamarien osaajakyselystä ilmenee, että työvoimapula on vahvasti rakenteellista....
Lue juttu ›
Mahdollisuuksien metropolialue
Helsingin seudun kauppakamarin visiossa Helsingin seutu on Itämeren alueen kilpailukykyisin ja kiinnostavin...
Lue juttu ›
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen: Sujuvasta luvituksesta lisävauhtia vihreään siirtymään
Vihreä siirtymä tarvitsee lisää puhdasta sähköntuotantoa ja sähköä käyttäviä investointeja. Niitä vauhditetaan...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

4/2023
Pääkirjoitukset
Täydellistä suomea puhuvat tervetuloa!
Syyskuussa tehdystä kauppakamarien osaajakyselystä ilmenee, että työvoimapula on vahvasti rakenteellista....
Mahdollisuuksien metropolialue
Helsingin seudun kauppakamarin visiossa Helsingin seutu on Itämeren alueen kilpailukykyisin ja kiinnostavin...
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen: Sujuvasta luvituksesta lisävauhtia vihreään siirtymään
Vihreä siirtymä tarvitsee lisää puhdasta sähköntuotantoa ja sähköä käyttäviä investointeja. Niitä vauhditetaan...
Hyvistä käytännöistä vauhtia kansainvälisiin rekrytointeihin
Osaajapulaa helpottavissa kansainvälisissä rekrytoinneissa kannattaa hyödyntää muiden yritysten kokemuksia...
Kova kilpailu pitää huippukokin vireänä
Ravintoloitsija Henri Alén on ollut mukana nostamassa Helsinkiä kulinaristiselle maailmankartalle. Ydinkeskustan...
Paikallinen sopiminen nyt ja tulevaisuudessa
Termi paikallinen sopiminen liittyy useimmiten työehtosopimuksiin. Se tarkoittaa toisin sopimista työehtosopimuksen...
Vastuullisuusraportti helpottaa pk-yrityksen kansainvälistymistä
Suomalaisten pk-yritysten kansainvälistymisaste laahaa pahasti jäljessä muita Pohjoismaita, ja se on...
Seuraa näitä 15.11.2023
PRH:n muuttuneesta käytännöstä sekä yhtenäispatentin voimaantulosta ja laittoman uhkauksen syyteoikeudesta...
Pre-Slush: Match XR 2023 Matchmaking 29.11.2023
Match XR -tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tutustua uusimpiin laajennetun todellisuuden ja Web3:n teknologioihin...
Elinvoima tehdään Kirkkonummella yhdessä
Kuntamme ja seutumme tulee olla houkutteleva niin työvoimalle kuin yrityksillekin. Kirkkonummen kunta...
Vantaalla on kotikenttäetu Suomen kansainväliseen menestykseen
Yrittäjät ja yritykset kilpailevat markkinoiden huomiosta ja oman kilpailukyvyn parantamisesta. Samoin...
Yritysten kokemukset kv-osaajien rekrytoimisesta ovat positiivisia
Kansainvälisiä osaajia tarvitaan kaikenlaisiin tehtäviin, ei vain huippuasiantuntijoiksi.
Globaali kaapelijätti investoi isosti Kirkkonummelle
Prysmian Groupin iso investointi vahvistaa Pikkalan tehtaan roolia johtavana merikaapelien valmistajana....
Uutuusteos kertoo, miten opit ajattelemaan älykkäästi
Kohti moniälykästä johtamista -kirjassa kerrotaan, kuinka älykäs ajattelu on opittavissa ja kuinka ajatteluaan...
Jäsentapahtumia ja muita tapahtumia Kauppakamarista
Jäsentapahtumamme toteutuvat pääosin webinaarimuotoisina tunnin mittaisina tietoiskuina sekä muutamana...
Kauppakamarin vastauspankki: KauppakamariTieto
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Good practices accelerate international recruitment
International recruitment to alleviate the talent shortage should take advantage of the experiences gained...
Kauppakamarin maankäyttö- ja liikennetavoitteet näkyvät hallitusohjelmassa
Helsingin seudun kauppakamarin hallitusohjelmatavoitteisiin sisältyi 20 maankäyttöön ja liikenteeseen...
Ydinkeskustaan haettava tasapaino liikenteelle ja kävelyalueille
Helsingin ydinkeskustan kävelyalueiden laajentaminen sopii yrityksille, jos liikenteen sujuvuus turvataan....
Tunneli tuo vain osaratkaisun Länsisataman ruuhkiin
Tunnelin rakentaminen Länsisatamaan toisi helpotusta Jätkäsaaren ruuhkiin. Se ei kuitenkaan takaa sujuvaa...