Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamari. Kolumni.

Ruusuja ja risuja pakotteista

Kauppakamarilehden ilmestyessä 6.4.2022 ovat EU:n ja USA:n niin sanotut Ukrainapakotteet olleet voimassa kuusi viikkoa.

Verrattuna moniin aikaisempiin kauppapakotteisiin näiden saama huomio ja merkitys yrityksille on ollut suuri. Sinällään kauppapakotteita on ollut vuosikymmeniä voimassa kohdistuen eri maihin mutta kaupankäynnin kannalta Pohjois-Korean, Syyrian tai Iraninkin pakotteilla on ollut vähemmän merkitystä.

Kuuden viikon kokemuksella voi jo jakaa pakoteasiassa ruusuja ja risuja. Ruusuja saavat monet elinkeinoelämän järjestöt jotka jo pakotteiden ensimmäisellä viikolla järjestivät infotilaisuuksia yrityksille. Samoin ulkoministeriön henkilökunta, joka oli puhujana lähes joka tilaisuudessa muiden puhujien mukana.

Risuja saa taas EU:n komissio ja muut pakotteita valmistelleet toimielimet. Vaikka pakotteita oli valmisteltu kuukausia ja pakoteluettelot olivat heti Venäjän hyökkäyksen jälkeen julkaistavissa, oli niiden informaatioarvo kehno. Pakotteet julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä ja siellä olevien henkilö-, tuote- ja yrityspakotteiden laajuus on jopa satoja sivuja. Käyttöliittymänä on tarjota yrityksille linkki viralliseen lehteen. Yritykselle on erittäin haasteellista selvittää onko oma tuote tai ostaja listattu näissä luetteloissa. Pakotekierroksia tulee myös koko ajan lisää.

Kehitysajatus EU:lle on se että pakotteista tulisi muodostaa hakuohjelma jossa voisi hakea tietoa yrityksen, henkilön tai tuotteen (tullikoodin) perusteella. Tämän palvelun käyttämisen tulisi olla yritykselle riittävä selvitys pakotteiden tutkimisesta omassa kauppaprosessissa. Hakupalvelun tulisi olla yrityksille ja muille tahoille ilmainen. Kaupallisia ohjelmia toki löytyy jotka tekevät tätä työtä, mutta niiden lisenssit maksavat useasta tuhannesta eurosta ylöspäin, mikä on erityisesti pienviejille kohtuuton kustannus. Seuraavassa vaiheessa myös USA:n pakotteet olisi hyvä saada mukaan palveluun koska se soveltaa pakotteitaan globaalisti. Tämä tarkoittaa sitä että USA:n pakotteita rikkova suomalainen yritys voi joutua vaikeuksiin tulevaisuudessa USA:n markkinoilla tai pankit kieltäytyvät välittämästä sen maksuja.

Marko Silen
johtaja
Helsingin seudun kauppakamari
@MarkoSilen

Avainsanat

Laadukkaat ammattikirjat

KauppakamariKaupasta löydät ajankohtaiset ammattikirjat liiketoiminnan kaikilta osa-alueilta johtamisesta ja kirjanpidosta viestintään. Tutustu kattavaan painettujen ja
e-kirjojen valikoimaamme ja kehitä osaamistasi.

Lisää luettavaa

Osaavan työvoiman saaminen ratkaisee koko Suomen menestyksen
Suomessa on herätty väestörakenteen muutokseen aivan liian myöhään. Vuonna 2040 maassamme on lähes 200 000...
Lue juttu ›
Lääkkeitä osaajapulaan: työelämän treffipalvelu ja asenneremontti?
Tervetuloa uudistuneen Kauppakamarilehden sisältöjen pariin. Helsingin seudun kauppakamarin verkkolehti...
Lue juttu ›
Kohtaanto-ongelman ratkaisu vaatii nyt tositoimia
Avoimien työpaikkojen täyttäminen vaatii koulutuksen ketteröittämistä. Lisäksi tarvitaan työpaikat ja...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

2/2022
Kolumnit
Osaavan työvoiman saaminen ratkaisee koko Suomen menestyksen
Suomessa on herätty väestörakenteen muutokseen aivan liian myöhään. Vuonna 2040 maassamme on lähes 200 000...
Lääkkeitä osaajapulaan: työelämän treffipalvelu ja asenneremontti?
Tervetuloa uudistuneen Kauppakamarilehden sisältöjen pariin. Helsingin seudun kauppakamarin verkkolehti...
Kohtaanto-ongelman ratkaisu vaatii nyt tositoimia
Avoimien työpaikkojen täyttäminen vaatii koulutuksen ketteröittämistä. Lisäksi tarvitaan työpaikat ja...
Työperäisessä maahanmuutossa koko ketju kuntoon
Työperäisen maahanmuuton lupakäsittely nopeutuu. Koko ketju hakemusten jättämisestä kotoutumiseen on...
Johtamisessa riittää aina opittavaa
Johdon suorahakukonsultti Hannu-Matias Nurmi on ollut aina kiinnostunut johtamisen saloista. Aihe kiehtoo,...
ICT sector in Ukraine – resilient and fast developing sector providing high quality services 
In Ukraine, the ICT sector is highly developed. Despite of challenges, the digital sector has remained...
Seuraa näitä 17.5.2023
Yhtenäispatentti, tekijänoikeuslaki ja hankintailmoitusten yhdenmukaistaminen EU:ssa.
Työntekijöille tarjottava koulutus
Työnantajalla ei ole yleistä velvollisuutta tarjota työntekijöille tiettyä määrää koulutusta, mutta työsopimuslain...
Oppisopimuksella koulutusta henkilöstölle tai mahdollisuuksia nuorille
Oppisopimuskoulutus on pääosin työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävää koulutusta,...
Rohkeutta kansainväliseen rekrytointiin
Kauppakamarin viimeisin tutkimus kertoo karun totuuden siitä, että emme pärjää ilman kansainvälistä työvoimaa....
Ammatillinen koulutus ratkaisee osaajapulaa – kädentaitojen merkitys osana työelämää
Ammatillinen koulutus ratkaisee osaltaan työvoiman saatavuus- ja kohtaanto-ongelmaa. Osaajapulaa on sekä...
Ammatillinen koulutus väylänä suomalaiseen työelämään
Vieraskielisyys näkyy ammatillisissa oppilaitoksissa pääkaupunkiseudulla aivan eri tavalla kuin muualla...
Asenteen maahanmuuttajiin pitää muuttua
Nuivat asenteet työpaikoilla ovat yhä maahanmuuttajien työllistymisen suurin este. Tätä mieltä on terveysalan...
Johda ja ajattele kuin menestyvä toimitusjohtaja
Suomen Ekonomien Bisneskirjapalkinto-ehdokkuudellaankin mainetta niittänyt Hannu-Matias Nurmen teos Toimitusjohtaja...
Etsi vastauksia KauppakamariTiedon vastauspankista tai lähetä kysymyksesi asiantuntijalle
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Ennakointikamari auttaa löytämään lääkkeitä osaajapulaan
Uudenmaan osaajapulaan vastaaminen vaatii yritysten, oppilaitosten ja julkisen hallinnon hyvää yhteistyötä....
Fixing the entire chain of work-based immigration
The processing of permits for work-based immigration is speeding up. However, the entire chain from the...
Koko Suomen metropoli tarvitsee panostuksia hallitusohjelmassa
Vahvistamalla Helsingin seudun toimintaedellytyksiä luodaan samalla kasvua, menestystä ja hyvinvointia...
Eduskuntavaalit – mikä mahtava mahdollisuus metropolille!
Helsingin seudun yrityksillä on vahva näkemys siitä, että metropolipolitiikka pitää nostaa näissä vaaleissa...
Metropolipolitiikassa uusi vaihde päälle
Helsingin seudun etuja ajavaa metropolipolitiikkaa on tulevalla hallituskaudella terävöitettävä. Kehityshankkeiden...