Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola toimistossa.

Rakennusalan tuntija toivoo joustoa kaavoitukseen

Erilaiset tehtävät eri näkökulmista ovat pitäneet toimialaan kiinnostusta yllä, Sipola sanoo.

SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipolalla on kiinteistö- ja rakennusalalta pitkä ja laaja-alainen kokemus monesta näkövinkkelistä.

Rakentamista Otaniemessä opiskellut diplomi-insinööri oli työuransa ensimmäiset vuodet rakennusyhtiö YIT:llä eri tehtävissä. Sitä seurasi viiden vuoden pesti Rautaruukin rakennuspuolen johtotehtävissä.

Muuttovalmiiden pientalojen bisnes tuli tutuksi Pohjolan Design-Talon toimitusjohtajana ja kiinteistösijoittajan näkökulma Saton toimitusjohtajan tehtävissä. Nykyisessä pestissään Sipola on ollut vuodesta 2019 lähtien.

– Aika monelta kulmalta olen päässyt kiinteistö- ja rakennusalaa näkemään. Aina on tullut eteen kiinnostavia mahdollisuuksia, joihin on ollut onni päästä tarttumaan. Erilaiset tehtävät eri näkökulmista ovat pitäneet toimialaan kiinnostusta yllä, Sipola sanoo.

Yhteistyössä tapahtunut edistystä

Sipola on Helsingin seudun kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja. Hän on toiminut pitkään kauppakamarin luottamustehtävissä ja ollut vaikuttamassa ennen muuta maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskeviin linjauksiin.

– Oleellista on hahmottaa asumisen, työpaikkojen ja liikenneyhteyksien muodostama kokonaisuus.

Helsingin seudun kuntien ja valtion väliset MAL-sopimukset ovat olleet Sipolan mielestä varsin hyvä pohja alueen kehittämiseen, vaikka hän myöntääkin suhtautuneensa aluksi hieman epäillen järjestelyn toimivuuteen.

– Esimerkiksi yhdessä sovitut liikenneratkaisut osittain yli kuntarajojen ovat olleet valtavan tärkeitä yhteiskuntarakenteen suunnittelussa.

Myös julkisen ja sektorin yhteistyö on mennyt Sipolan mielestä myönteiseen suuntaan.

– Useimmat Helsingin seudun kunnat ovat löytäneet fiksusti uutta ja syvempää otetta esimerkiksi kumppanuuskaavoitukseen yksityisten toimijoiden kanssa.

Sipola toivoo, että myös valtiovalta kantaisi vastuunsa alueen kehittämisestä. Infrastruktuurin rahoittamisessa painotukset eivät tällä hetkellä kohdistu riittävästi kasvaviin kaupunkiseutuihin.

Kaavoitusta saatava yksinkertaisemmaksi

Asuntorakentamisen pysyminen Helsingin seudun väestönkasvun tahdissa edellyttää Sipolan mielestä kaavoituksen yksinkertaistamista.

– Kaavoitus on edelleen tarpeettoman yksityiskohtaista suurimmassa osassa alueen kuntia. Liian tarkka sääntely vie tilaa toimijoiden tuotekehitykseltä eikä kannusta toimialaa innovoimaan.

Sipolan mielestä liian yksityiskohtaiseksi määritelty kaava ei myöskään elä ajassa ja reagoi markkinatilanteen muutoksiin. Tästä seuraa usein toistuvia uudelleenkaavoituksen ketjuja, jotka ovat yhteiskunnan resurssien hukkaamista.

Yhteisiä voimavaroja syövät myös nykyiset valituskäytännöt.

– Nyt valitusten tekijöiden motiivit ovat usein selvästi muuta kuin aidointa huolestuneisuutta. Olisi löydettävä tapa nopeuttaa prosessia.

Kilpailuviranomaisten malli olisi Sipolan mielestä erinomainen: valitus tulisi ensisijaisesti käsitellä 30 päivässä, mutta haastavampiin ja monimutkaisempiin valituksiin hallinto-oikeus voisi erikseen päättäessään varata 90 päivää käsittelyaikaa.

– Tämä olisi varmasti yhteiskunnan kannalta tuottava ratkaisu. Erään julkisen sektorin asiakkaan hankekustannukset juuri kasvoivat noin 15–20 miljoonaa euroa, kun erään toisen julkisen sektorin toimijan valitus aiheutti hankkeeseen vuoden viiveen keskellä kovinta inflaatiokehitystä.

– Ja valittaja hyvin tiesi, ettei valitus johda muuhun kuin aikaviiveeseen. Käsittämätöntä julkisten varojen väärinkäyttöä!

Täydennysrakentaminen etenee

Sipolan mielestä täydennysrakentamisen edistämisessä on Helsingin seudulla menty eteenpäin suuressa osassa kuntia. Hän muistuttaa kuitenkin kaupunkirakenteen tiivistämisen haasteista.

– Täydennysrakentaminen on herkkä valituksille, vaikka laajasti ymmärretäänkin, että yhteiskunnan oikeanlainen tiivistäminen ja olemassa olevan infran hyödyntäminen on järkevää.

Sipola kantaa huolta myös Helsingin ydinkeskustan vetovoimasta. Suunnitelmat kävelyalueiden laajentamisesta ja esimerkiksi Esplanadien autoliikenteen rajoittamisesta ovat hätiköityjä.
Hänestä keskustan kehittämistä pitää katsoa kokonaisuutena, mihin aivan erikseen kaupunki on organisoitunutkin elinkeinoelämän ja kaupungin yhteisen HELY-ryhmän kautta.

– Nyt työryhmän päätelmiä ei kuitenkaan jäädä odottamaan. Idealismi vie väärään suuntaan ja kovaa.

– Helsingin keskustan elävänä pitäminen ja saavutettavuus kaikilla välineillä on tärkeää. Kaikki keskustassa asioivat eivät asu keskustassa.

CV

Saku Sipola, 54

SRV:n toimitusjohtaja 2019–

Koulutus: Diplomi-insinööri

Keskeinen työkokemus:

  • Saton toimitusjohtaja 2015–2019
  • Pohjolan Design-Talon toimitusjohtaja 2011–2015
  • Rautaruukki ja Ruukki Constructionin johtotehtävissä 2005–2011

YIT:n eri vastuutehtävissä 1995–2001.

Luottamustehtävät:

  • Remeon ja DEN Groupin hallituksen puheenjohtaja
  • Helsingin seudun kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja
  • Keskuskauppakamarin hallituksen jäsen

Harrastukset:

Monipuolinen liikunta, lukeminen
Motto: Mototta paras

Avainsanat

Kauppakamarin Johtajaklubi - aikasi arvoinen

Toimitusjohtajien, johtajien ja organisaatioiden avainhenkilöiden valtakunnallinen verkosto tarjoaa jäsenilleen asiantuntijoiden keynote-puheenvuoroja, luottamuksellisia keskusteluja ja arvokasta tietoa johtajuudesta ja liiketoiminnan kehittämisestä. 
Joko Sinä olet mukana? Katso ohjelma ja ilmoittaudu seuraavaan Klubi-infoon KauppakamariKaupassa.

Kauppakamarin Johtajaklubi

Lisää luettavaa

Täydellistä suomea puhuvat tervetuloa!
Syyskuussa tehdystä kauppakamarien osaajakyselystä ilmenee, että työvoimapula on vahvasti rakenteellista....
Lue juttu ›
Mahdollisuuksien metropolialue
Helsingin seudun kauppakamarin visiossa Helsingin seutu on Itämeren alueen kilpailukykyisin ja kiinnostavin...
Lue juttu ›
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen: Sujuvasta luvituksesta lisävauhtia vihreään siirtymään
Vihreä siirtymä tarvitsee lisää puhdasta sähköntuotantoa ja sähköä käyttäviä investointeja. Niitä vauhditetaan...
Lue juttu ›
Hyvistä käytännöistä vauhtia kansainvälisiin rekrytointeihin
Osaajapulaa helpottavissa kansainvälisissä rekrytoinneissa kannattaa hyödyntää muiden yritysten kokemuksia...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

4/2022
Henkilökuvat
Täydellistä suomea puhuvat tervetuloa!
Syyskuussa tehdystä kauppakamarien osaajakyselystä ilmenee, että työvoimapula on vahvasti rakenteellista....
Mahdollisuuksien metropolialue
Helsingin seudun kauppakamarin visiossa Helsingin seutu on Itämeren alueen kilpailukykyisin ja kiinnostavin...
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen: Sujuvasta luvituksesta lisävauhtia vihreään siirtymään
Vihreä siirtymä tarvitsee lisää puhdasta sähköntuotantoa ja sähköä käyttäviä investointeja. Niitä vauhditetaan...
Hyvistä käytännöistä vauhtia kansainvälisiin rekrytointeihin
Osaajapulaa helpottavissa kansainvälisissä rekrytoinneissa kannattaa hyödyntää muiden yritysten kokemuksia...
Kova kilpailu pitää huippukokin vireänä
Ravintoloitsija Henri Alén on ollut mukana nostamassa Helsinkiä kulinaristiselle maailmankartalle. Ydinkeskustan...
Paikallinen sopiminen nyt ja tulevaisuudessa
Termi paikallinen sopiminen liittyy useimmiten työehtosopimuksiin. Se tarkoittaa toisin sopimista työehtosopimuksen...
Vastuullisuusraportti helpottaa pk-yrityksen kansainvälistymistä
Suomalaisten pk-yritysten kansainvälistymisaste laahaa pahasti jäljessä muita Pohjoismaita, ja se on...
Seuraa näitä 15.11.2023
PRH:n muuttuneesta käytännöstä sekä yhtenäispatentin voimaantulosta ja laittoman uhkauksen syyteoikeudesta...
Pre-Slush: Match XR 2023 Matchmaking 29.11.2023
Match XR -tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tutustua uusimpiin laajennetun todellisuuden ja Web3:n teknologioihin...
Elinvoima tehdään Kirkkonummella yhdessä
Kuntamme ja seutumme tulee olla houkutteleva niin työvoimalle kuin yrityksillekin. Kirkkonummen kunta...
Vantaalla on kotikenttäetu Suomen kansainväliseen menestykseen
Yrittäjät ja yritykset kilpailevat markkinoiden huomiosta ja oman kilpailukyvyn parantamisesta. Samoin...
Yritysten kokemukset kv-osaajien rekrytoimisesta ovat positiivisia
Kansainvälisiä osaajia tarvitaan kaikenlaisiin tehtäviin, ei vain huippuasiantuntijoiksi.
Globaali kaapelijätti investoi isosti Kirkkonummelle
Prysmian Groupin iso investointi vahvistaa Pikkalan tehtaan roolia johtavana merikaapelien valmistajana....
Uutuusteos kertoo, miten opit ajattelemaan älykkäästi
Kohti moniälykästä johtamista -kirjassa kerrotaan, kuinka älykäs ajattelu on opittavissa ja kuinka ajatteluaan...
Jäsentapahtumia ja muita tapahtumia Kauppakamarista
Jäsentapahtumamme toteutuvat pääosin webinaarimuotoisina tunnin mittaisina tietoiskuina sekä muutamana...
Kauppakamarin vastauspankki: KauppakamariTieto
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Good practices accelerate international recruitment
International recruitment to alleviate the talent shortage should take advantage of the experiences gained...
Kauppakamarin maankäyttö- ja liikennetavoitteet näkyvät hallitusohjelmassa
Helsingin seudun kauppakamarin hallitusohjelmatavoitteisiin sisältyi 20 maankäyttöön ja liikenteeseen...
Ydinkeskustaan haettava tasapaino liikenteelle ja kävelyalueille
Helsingin ydinkeskustan kävelyalueiden laajentaminen sopii yrityksille, jos liikenteen sujuvuus turvataan....
Tunneli tuo vain osaratkaisun Länsisataman ruuhkiin
Tunnelin rakentaminen Länsisatamaan toisi helpotusta Jätkäsaaren ruuhkiin. Se ei kuitenkaan takaa sujuvaa...