Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Kirja yritysvastuu ja oikeus. Päätoimittajat Anne Vanhala ja Michael Ristaniemi.

Mitä vastuullisuus tarkoittaa yrityksen toiminnalle ja mihin suuntaan sääntely on menossa?

Suomalaisessa lainsäädännössä on jo pitkään säännelty muun muassa työoloja, tuotteiden ominaisuuksien turvallisuutta ja tuotannon päästöjä, mutta laajemmin yritysten vastuullinen toiminta on monelta osin ollut vapaaehtoisen sääntelyn varassa.

Euroopan komissio on kuitenkin hiljattain julkaissut useita vastuulliseen liiketoimintaan ohjaavia sääntelyehdotuksia, mukaan lukien direktiiviehdotuksen asianmukaisesta huolellisuudesta, mikä kuvastaa osaltaan, miten yritysvastuu kehittyy yhä enemmän kohti pakottavaa lainsäädäntöä. Kehityksen myötä sen vaikutus yritysten toimintaan kasvaa.

Anne Vanhalan ja Michael Ristaniemen toimittama kirja Yritysvastuu & oikeus tarkastelee yritysvastuun ja juridiikan suhdetta. Minkälaiseen sääntelykehikkoon yritysvastuu asettuu? Mitä tarkoittaa supernormiksi kutsuttu asianmukainen huolellisuus – mitä se edellyttää yrityksiltä? Miten yritysvastuu vaikuttaa yritysten toimintaan tulevaisuudessa ja mitä se tarkoittaa oikeudellisen neuvonantajan työn kannalta?

Päätoimittajat kokosivat kirjan kirjoittajiksi nimekkään asiantuntijajoukon, joiden teema-artikkelit tarkastelevat yritysvastuuta taloudellisen raportoinnin, yhtiöoikeuden, kilpailuoikeuden, ympäristöoikeuden, kiertotalouden, sopimusoikeuden, rahoitusoikeuden ja ihmisoikeuksien näkökulmasta.

Kirja antaa yrityksiä neuvoville juristeille, yritysten johdolle ja vastuullisuuden parissa työskenteleville asiantuntijoille käytännön neuvoja vastuullisen toiminnan kehittämiseen uudesta näkökulmasta.

”Yritysvastuukysymykset ovat monipuolisesti esillä yrityshallitusten agendalla. Ei enää pelkästään yksittäisenä vuosikelloasiana, vaan integroituna organisaatioiden jokapäiväiseen toimintaan ja päätöksentekoon. Tästä kirjasta on varmasti apua yritysten lakimiehille, mutta myös johdolle ja hallituksen jäsenille, jotka kaipaavat syvällisempää ymmärrystä näistä tärkeistä kysymyksistä.”
– Kirsi Komi, juristi ja hallitusammattilainen

Yritysvastuu & oikeus -kirjan päätoimittajia ovat Anne Vanhala ja Michael Ristaniemi.

OTK, MBA Anne Vanhala toimii vastuullisuusasiantuntijana Keskuskauppakamarissa.  Vanhala on aiemmin toiminut liikejuridiikan tehtävissä asianajotoimistossa ja tilintarkastusyhteisössä.

OTT Michael Ristaniemi on toiminut yritysjuristina ja kestävän kehityksen johtajana yhteensä kymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä Ristaniemi työskentelee Euroopan komissiolla sekä toimii tutkijana VUB-yliopiston Brussels School of Governancessa.

Yritysvastuu & oikeus -kirjaan ovat kirjoittaneet teema-artikkeleita myös:

Meri Dahlqvist, Lia Heasman, Kari Lautjärvi, Anne Kumpula, Anna-Ilona Lehtonen, Toni Malminen, Jukka Mähönen, Mikko Rajavuori, Jaakko Salminen, Topi Turunen, Mika Viljanen, Maria Wasastjerna ja Sakari Wuolijoki.

Yritysvastuu & oikeus -kirjan voi tilata KauppakamariKaupasta

Avainsanat

Laadukkaat ammattikirjat

KauppakamariKaupasta löydät ajankohtaiset ammattikirjat liiketoiminnan kaikilta osa-alueilta johtamisesta ja kirjanpidosta viestintään. Tutustu kattavaan painettujen ja
e-kirjojen valikoimaamme ja kehitä osaamistasi.

Lisää luettavaa

Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Lue juttu ›
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Lue juttu ›
Helsingin maahanmuuttojohtaja Glenn Gassen: Vienti sujuu parhaiten kohdemaan kielellä
Kansainvälistyvän yrityksen kannattaa hyödyntää maahanmuuttajien kielitaitoa ja kulttuuriosaamista. Oppia...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

3/2022
Nopeat
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Helsingin maahanmuuttojohtaja Glenn Gassen: Vienti sujuu parhaiten kohdemaan kielellä
Kansainvälistyvän yrityksen kannattaa hyödyntää maahanmuuttajien kielitaitoa ja kulttuuriosaamista. Oppia...
Vientiä vauhdittavaa osaamista voi kerryttää monella tapaa
Vientimarkkinoille tähyävällä yrityksellä on monta tapaa hankkia kansainvälistä osaamista. Vientiä voi...
Hallitusammattilainen ja Matkalla johtajaksi -podcastin vetäjä Petra Erätuli: Pk-yrityksenkin kannattaa panostaa hallitustyöhön
Yritysten hallituksiin tarvitaan lisää erilaista osaamista ja ihmisiä eri taustoista. Tästä olisi hyötyä...
Onko työnantajan myönnettävä työntekijälle opintovapaa?
Opintovapaalla tarkoitetaan työntekijän omasta halusta ja hakemuksesta työstä saamaa vapaata, jonka aikana...
Osaamisen kehittäminen – lakisääteinen velvollisuus ja yrityksen kilpailukyvyn edellytys
Taitojen ja ammattiosaamisen jatkuva kehittäminen ei ole vain työntekijöiden etu, vaan myös työnantajan...
Seuraa näitä 13.11.2024
Työterveyslaitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijoiden laatima työturvallisuuslain...
Ehdotuksia yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi
Yritysten on laadittava määräajoin useita talousasioihin ja verotukseen liittyviä kuukausi- ja vuosi-ilmoituksia...
Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Kansainvälistymispalveluilla apua maailmalle
Helsingin seudun kauppakamarin kansainvälistymispalvelut auttavat yrityksiä kansainvälisillä markkinoilla,...
Suomi tarvitsee aivotuontia
Valtaosa hyvistä ideoista on aina ollut ja tulee aina olemaan tuontitavaraa. Usein helpoin tapa tuoda...
Mitä kuuluu insinööreille?
Yhteiskunnan teknistyminen teki Suomesta 1900-luvun lopulla insinöörivetoisen maan. Tällä vuosituhannella...
Uusi kaupunginjohtaja Tomas Björkroth: Loviisan kannattaa hakea kasvua matkailusta
Loviisan palvelualoilla on paljon pienyrityksiä, jotka hyötyisivät matkailun kasvusta. Alueen monipuolinen...
Miksi DEI-teemat kannattaa huomioida yrityksissä?
Lainsäädäntö asettaa raamit sille, että työelämässä toimitaan syrjimättömästi, yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti....
Työntekijä on suunnitellussa hammasleikkauksessa, onko sairausloma palkallinen? Vastauksia kysymyksiin KauppakamariTiedon Vastauspankista
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Acquiring Skills to Boost Exports in Many Ways
A company aiming for export markets has several ways to gain international expertise. Export can be accelerated...
Ydinkeskustan vetovoiman salaisuus on monipuolisuus
Helsingin ydinkeskusta ei ole elpynyt koronavuosista, toisin kuin muut pohjoismaiset suuret pääkaupungit....
Mistä on menestyvät kaupungit tehty?
Kannusteista, veroratkaisuista, tiedosta, turvallisuudesta ja luonnosta, kertovat tässä lehdessä haastatellut...
Ekonomisti lisäisi Helsingin vetovoimaa kannustimilla
Aki Kangasharjun mielestä Helsingin seudun kilpailukyky vaatii lisää kannustimia yrittäjyyteen ja innovointiin....