Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
WCEF2024

Kun resurssit niukkenevat, kiertotalous on vaihtoehto

EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen povaa kiertotaloudesta uutta megatrendiä. Mutta mitä kiertotalous on? Lue myös EEN-neuvonantaja Outi Toivanen-Vistin vinkit EU-tuesta pienten ja keskisuurten yritysten kiertotaloushankkeisiin.

”Kiertotaloudesta on mahdollista tehdä seuraava megatrendi”, EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen totesi Maailman kiertotalousseminaarissa (WCEF2024) Belgiassa huhtikuussa.

Urpilainen kertoi tilaisuudessa, että Euroopan komissio perustaa uuden kiertotalouden osaamiskeskuksen, jota komissio on suunnitellut Sitran, Suomen ulkoministeriön ja Belgian hallituksen kehitysyhteistyövirasto ENABELin kanssa. Komissio antaa keskukselle 15 miljoonan euron kertaluonteisen rahoituksen.

Nykyinen kehitys ilmastonmuutoksen ja luontokadon edetessä johtaa myös siihen, että kiertotalous on erittäin houkutteleva vaihtoehto yrityksille sen tuomien monien hyötyjen ansiosta. Siksi jokaisen yrityksen pitäisi tunnistaa, mitä kiertotalous merkitsee oman liiketoiminnan kannalta.

Ellen McArthur -säätiö on tehnyt pitkään tutkimusta kiertotalouden mahdollisuuksista. Säätiön tuottamassa Growth within: a circular economy vision for a competitive Europe -tutkimuksessa osoitetaan esimerkiksi, että rakennus-, liikenne- ja elintarvikealoilla kiertotalous voisi tuottaa Euroopassa 900 miljardia euroa vuosittain enemmän hyötyä taloudelle kuin mitä luotaisiin ilman sitä vuodesta 2030 eteenpäin. Tämä on yhdistelmä kustannussäästöjä yrityksille ja asiakkaille sekä laajempia hyötyjä yhteiskunnalle ja ympäristölle.

Vaikka yhteiskunnallisille hyödyille ja ympäristön suojelulle ei ole aina laskettavissa selkeää hintaa, niiden taloudellinen arvo voidaan arvioida.

Esimerkiksi pienemmät kasvihuonekaasupäästöt merkitsevät:

  • alhaisempia ilmastonmuutoksesta johtuvia oheiskustannuksia,
  • ruuhkien väheneminen tarkoittaa parempaa tuottavuutta ja
  • vähemmän paikallista ilmansaastetta tarkoittaa pienempiä terveydenhuoltomenoja.

 

Kiertotalouden liiketoimintamallit auttavat yrityksiä välttämään riskejä, joita aiheutuu muun muassa kiristyvästä vastuullisuuslainsäädännöstä, ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja luonnon monimuotoisuuden heikentymisestä. Kiertotalous luo toimitusvarmuutta tuotteille ja palveluille.

Arvon luominen kiertotaloudessa tarkoittaa innovaatioiden valjastamista uudistavan liiketoiminnan kasvattamiseen.

Mitä kiertotalous tarkoittaa käytännössä?

Kiertotaloudessa tuotteita

  • käytetään pidempään,
  • niitä korjataan,
  • lainataan ja
  • käytetään uudelleen.

 

Nykyisessä lineaarisessa taloudessa kulutustavaroista tulee nopeasti jätettä.

Kiertotalous on järjestelmä, jossa materiaaleista ei tule jätettä ja jossa luonnolle annetaan tilaa uudistua. Kiertotaloudessa tuotteet ja materiaalit pidetään kierrossa esimerkiksi huoltamalla, uudelleenkäyttämällä, kunnostamalla, uudelleenvalmistamalla, kierrättämällä ja kompostoimalla.

Kiertotaloudella torjutaan ilmastonmuutosta ja muita globaaleja haasteita, kuten biologisen monimuotoisuuden köyhtymistä, jätettä ja saastumista, irrottamalla taloudellinen toiminta rajallisten resurssien kulutuksesta.

Kiertotalous perustuu kolmeen periaatteeseen:

  • poista jätteet ja lopeta saastuttaminen,
  • kierrätä tuotteita ja materiaaleja,
  • uudista luontoa.

 

Kiertotalouden keskiössä on uudenlainen muotoiluajattelu. Kiertotalouteen nojaava yritys suunnittelee tuotteensa ja palvelunsa eri tavalla kuin lineaarisessa taloudessa, jossa tuote valmistetaan neitseellisistä raaka-aineista ja heitetään käytön jälkeen sellaisenaan jäteastiaan.

Kiertotalouteen siirtyvä yritys miettii, miten tuote valmistetaan rajallisesta määrästä materiaaleja, voiko tuotteen muuttaa palveluksi ja miten kaikki sivuvirrat saadaan uusiokäytettyä.

Kysymys ei aina ole uudenlaisesta innovaatiosta, vaikka niitäkin tarvitaan. Toisinaan on hyvä katsoa, miten asioita tehtiin 50–100 vuotta sitten, jolloin tavaroita ja raaka-aineita ei ollut niin paljon tarjolla kuin nyt.

Kiertotalous nojaa myös vahvasti vihreään siirtymään, eli uusiutuviin energialähteisiin ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, jossa huomioidaan tuotteen ja palvelun vaikutukset ympäröivään yhteiskuntaan ja luontoon.

Lähteitä:

Sitra: WCEF2024: Euroopan talouden turvaaminen tarvitsee kiertotalouden mukaiset sisämarkkinat. 

Ellen McArthur Foundation: How does circular economy create value.

Ellen McArthur Foundation ja McKinsey: Growth within: a circular economy vision for a competitive Europe.

UP2Circ-hanke. Pk-yritys, hae nyt tukea uusille kiertotaloushankkeille | Helsingin seudun kauppakamari

Up2Circ – kiertotalous tutuksi pk-yrityksille

Up2Circ-hanke tarjoaa sekä rahoitusta, neuvontaa, koulutusta että verkostoja pienille ja keskisuurille yrityksille kiertotaloudesta. Kaikki pk-yritykset, jotka ovat kiinnostuneet löytämään kiertotaloudesta uusia mahdollisuuksia ovat tervetulleita mukaan ohjelmaan.

Up2Circ-hankkeen ensimmäinen avoin rahoitushaku on auki 30.5.2024 asti. Yritykset voivat hakea 15 000 – 50 000 euron rahoitusta kiertotalousprojekteihin ja selvityksiin. Toinen rahoituskierros aukeaa keväällä 2025.

Up2Circ-hankkeen sivuilla on videokoulutusmateriaalia kiertotaloudesta pk-yrityksille. Koulutukset ovat avoinna kaikille maksutta. Palvelu vaatii kirjautumisen.

Up2Circ on myös verkostoitumispaikka, jossa eurooppalaiset pk-yritykset voivat osallistua etätapaamisiin ja seminaareihin.

 


Enterprise Europe Network

Helsingin seudun kauppakamari kuuluu Euroopan komission alaiseen yritystukiverkostoon Enterprise Europe Networkiin (EEN), joka on kaikille Suomessa toimiville pk-yrityksille maksuttomia kansainvälistymispalveluita tarjoava verkosto.


 

Avainsanat

Kehitystä koska tahansa.

Kauppakamarin KoulutusOnlinen avulla kehität helposti omaa osaamistasi tai koko henkilöstösi taitoja. Laajasta valikoimasta löytyy kattavasti koulutuksia kiinnostuksen ja osaamistavoitteiden mukaan.

Kehity yksin tai tiimisi kanssa – koska ja missä vain.

Lisää luettavaa

Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Lue juttu ›
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Lue juttu ›
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

2/2024
Neuvontapalvelut
Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Helsingin maahanmuuttojohtaja Glenn Gassen: Vienti sujuu parhaiten kohdemaan kielellä
Kansainvälistyvän yrityksen kannattaa hyödyntää maahanmuuttajien kielitaitoa ja kulttuuriosaamista. Oppia...
Vientiä vauhdittavaa osaamista voi kerryttää monella tapaa
Vientimarkkinoille tähyävällä yrityksellä on monta tapaa hankkia kansainvälistä osaamista. Vientiä voi...
Hallitusammattilainen ja Matkalla johtajaksi -podcastin vetäjä Petra Erätuli: Pk-yrityksenkin kannattaa panostaa hallitustyöhön
Yritysten hallituksiin tarvitaan lisää erilaista osaamista ja ihmisiä eri taustoista. Tästä olisi hyötyä...
Onko työnantajan myönnettävä työntekijälle opintovapaa?
Opintovapaalla tarkoitetaan työntekijän omasta halusta ja hakemuksesta työstä saamaa vapaata, jonka aikana...
Osaamisen kehittäminen – lakisääteinen velvollisuus ja yrityksen kilpailukyvyn edellytys
Taitojen ja ammattiosaamisen jatkuva kehittäminen ei ole vain työntekijöiden etu, vaan myös työnantajan...
Seuraa näitä 13.11.2024
Työterveyslaitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijoiden laatima työturvallisuuslain...
Ehdotuksia yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi
Yritysten on laadittava määräajoin useita talousasioihin ja verotukseen liittyviä kuukausi- ja vuosi-ilmoituksia...
Kansainvälistymispalveluilla apua maailmalle
Helsingin seudun kauppakamarin kansainvälistymispalvelut auttavat yrityksiä kansainvälisillä markkinoilla,...
Suomi tarvitsee aivotuontia
Valtaosa hyvistä ideoista on aina ollut ja tulee aina olemaan tuontitavaraa. Usein helpoin tapa tuoda...
Mitä kuuluu insinööreille?
Yhteiskunnan teknistyminen teki Suomesta 1900-luvun lopulla insinöörivetoisen maan. Tällä vuosituhannella...
Uusi kaupunginjohtaja Tomas Björkroth: Loviisan kannattaa hakea kasvua matkailusta
Loviisan palvelualoilla on paljon pienyrityksiä, jotka hyötyisivät matkailun kasvusta. Alueen monipuolinen...
Miksi DEI-teemat kannattaa huomioida yrityksissä?
Lainsäädäntö asettaa raamit sille, että työelämässä toimitaan syrjimättömästi, yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti....
Työntekijä on suunnitellussa hammasleikkauksessa, onko sairausloma palkallinen? Vastauksia kysymyksiin KauppakamariTiedon Vastauspankista
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Acquiring Skills to Boost Exports in Many Ways
A company aiming for export markets has several ways to gain international expertise. Export can be accelerated...
Ydinkeskustan vetovoiman salaisuus on monipuolisuus
Helsingin ydinkeskusta ei ole elpynyt koronavuosista, toisin kuin muut pohjoismaiset suuret pääkaupungit....
Mistä on menestyvät kaupungit tehty?
Kannusteista, veroratkaisuista, tiedosta, turvallisuudesta ja luonnosta, kertovat tässä lehdessä haastatellut...
Ekonomisti lisäisi Helsingin vetovoimaa kannustimilla
Aki Kangasharjun mielestä Helsingin seudun kilpailukyky vaatii lisää kannustimia yrittäjyyteen ja innovointiin....