Pelastamme maailmaa huristelemalla sähköautoilla. Samaan aikaan akkuihin käytettävän koboltin louhii arviolta 255 000 kongolaista, joista 40 000 on lapsia – työkaluinaan joskus vain omat kädet ja palkkana kaksi taalaa päivässä. Kongon luonnonrikkauksia ovat ryövänneet sen historian aikana sekä belgialaiset siirtomaaisännät että itsevaltiaat – ja sittemmin kansainväliset yritykset.

Kolonialismista puhutaan taas, vaikka sen loppumisesta on virallisesti jo kuutisenkymmentä vuotta – eivätkä maailmanparantaminen ja ilmastonmuutoksen vastainen työ nekään ole säästyneet tältä edelleen jatkuvalta kolonialismilta.

Energiayhtiöt pitävät kehittyvien maiden valtioiden päättäjiä tiukasti otteessaan ja valtaväestön ilmastopoliittiset tavoitteet toteutetaan kunnioittamatta alkuperäiskulttuureja ja heidän maitaan. Me puhdistamme omatuntomme kompensoimalla valtavaa hiilijalanjälkeämme istuttamalla metsää alkuperäiskansojen maille. Metsää, joka on oikeastaan metsäpeltoa, jossa ei ole monimuotoisuudesta tietoakaan.

Vastuullisena markkinoidun paidan puuvillan kerää meille Xinjiangin uiguurit, vaikka maassa on käynnissä kansanmurha. Toisaalta monen vaateyrityksen nykyiset tuotantoketjut ovat rakentuneet siten, että kukaan ei tiedä käytetyn puuvillan alkuperää. Tämä epämääräisyys sopii meille hyvin – kun emme tiedä, niin ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Samalla meitä kalvaa ikävä tunne siitä, että olemme valinneet katsoa toiseen suuntaan.

Afrikan maissa on kritisoitu länsimaita viime vuosina kahdenlaisesta kolonialismista: Kolonialismin aikaiset kansainvälisen kaupan rakenteet ovat edelleen arkipäivää, ja uudempana ilmiönä nyt kritisoidaan myös ”mielten kolonisaatiota”. Tällä tarkoitetaan pinttynyttä ajattelutapaa, jossa länsimainen tapa ajatella, toimia ja jäsentää maailmaa on ylivertainen muihin verrattuna.

Miten tätä voidaan lähteä purkamaan? Ensinnäkin: ei opeteta, vaan opetellaan yhdessä. Huono vaihtoehto on mennä opettamaan tai kertomaan kehittyville maille, mitä vastuullisuus tarkoittaa. Toki globaalissa pohjoisessa on oivallettu esimerkiksi tasa-arvon ja koulutuksen merkitys sekä monet muut asiat oikein. Samalla olemme rakentaneet maailmaa jo vuosisatoja totaalisen vinoon, eikä näitä oppeja ei kannata kopioida minnekään. Ei ole universaalia totuutta, joka pätisi kaikissa maissa ja kulttuureissa.

”Afrikkaan investoivien ulkomaisten yritysten vastuullisuuteen kuuluu meille tuttujen kestävyysteemojen lisäksi ehdottomasti paikallisen talouden tukeminen työpaikkojen ja omistajuuden lisäämisellä. Erityisen tärkeää on myös rotuhierarkioiden purkaminen. Afrikkalainen voi olla johtaja, omistaja tai tasa-arvoinen liikekumppani”, toteaa Hankenin väitöskirjatutkija Eva Nilsson. Hänen tekemässään Hankenin Sustainability Unwrapped -podcastin kolonialismia ja liiketoimintaa käsitelleessä jaksossa haastateltu Pretorian yliopiston professori Stella Nkomo toteaa tiukasti, etteivät yritysten trendiksi nousseet diversiteettiohjelmat ole riittävä ratkaisu yritysten sisäisten hierarkioiden purkamiseen. Sen sijaan tarvitaan oikeita toimenpiteitä, jotta valta-asema ei kuuluisi vain valkoisille ihmisille.

Meidän on syytä opiskella myös sellaista historiaa, joka ei ole valkoisten hallitsijoiden kirjoittamaa. Afrikka ei ole maa, vaan manner jossa on 54 itsenäistä maata. Rajat piirrettiin aikoinaan kolonialistien toimesta – kulttuureja ja heimoja vielä paljon enemmän. Itsenäisten valtioiden kehitys on polkenut paikallaan, sillä kolonialistisen ajan jälkeen manner jätettiin kaoottiseen tilaan. Mitä meidän tulisi tietää ja ymmärtää Afrikasta? Kannattaa kysyä afrikkalaisilta itseltään.

Jos suomalaiset yritykset haluavat investoida Afrikan kasvutalouksiin, tarvitsemme mukaan kansainväliset toimijat, järjestöt ja yritykset. Yrityksillä ja kolonialismilla on pitkä yhteinen historia, mutta firmat voivat olla mukana myös kolonialismin vastaisessa taistelussa. Ehtona tähän on, että tuotot ja omistajuus kerryttävät myös Afrikan mantereen varallisuutta:

“Oli kyse sitten luonnonvaroista, ihmisoikeuksista tai demokratian toteutumisesta, lähestymme Afrikkaa edelleen aivan liian usein rakentamalla riippuvuutta, ei riippumattomuutta. Muutos tapahtuu purkamalla kolonialistisia valtarakenteita, ja myöntämällä yksilöinä, ettemme tiedä sitä, mitä emme tiedä. Siinä missä tarvitsemme parempaa johtajuutta ja päätöksentekoa Afrikkaan liittyvissä kysymyksissä, jokaisella meillä on myös yksilöinä vastuu oman elämän monimuotoistamisesta”, toteaa Googlen Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan antirasistisesta työstä vastaava tasa-arvovaikuttaja, puhuja ja hallitusammattilainen Yacine Samb.

Olin itse oppimismatkalla ensimmäistä kertaa Kenian Nairobissa toukokuussa. Paketoimme vastuullisuusstrategiaan liittyviä työkaluja uusien kenialaisten ja nigerialaisten toimistokumppaneidemme kanssa. Rakennamme yhdessä uusia yhteistyömalleja, joiden kautta kaikissa maissa voisimme oppia mahdollisimman paljon toisiltamme. Havaitsin nopeasti katsovani maailmaa ja vastuullisuuskenttää pohjoismaisten lasien läpi. Opin myös sen, että vastuullisuuden teemat kiinnostavat yli kulttuuristen raja-aitojen.

Myös Finnpartnershipin ohjelmajohtaja Birgit Nevala toteaa: “Perinteisen kehitysyhteistyön rinnalle kaivataan kipeästi yrityksiä mukaan, koska työpaikkojen tarve on huutava ja liiketoiminnan osaaminen on silloin välttämätöntä. Suomalaiset yritykset ovat hyvässä asemassa koska meillä on paljon oikeanlaista osaamista, niiden arvoa ei vain omin silmin aina nähdä. Nyt suunta on kuitenkin hyvä, sillä uudet yrittäjät ja sukupolvet tunnistavat mahdollisuudet yhteistyöhön Afrikan maissa ja kiinnostus kasvaa.”

Haastankin pohjoismaiset ja suomalaiset firmat tarttumaan toimeen ja suuntaamaan katseet sinne missä juuri nyt tapahtuu – eli Afrikkaan. Ilmastokriisin vastaisen taistelun lisäksi tarjolla on valtava määrä osaamista ja isot markkinat. Työtä, jolla on todellakin merkitystä.

Arto Sivonen
Founder, Creative director
Måndag Creative Oy

instagram.com/mondagram
linkedin.com/in/artosivonen
facebook.com/mandag.fi