Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Veroasiantuntija Mika Olli Helsingin seudun kauppakamarista. Neuvontapalveluiden asiantuntija Kauppakamarilehti.

Kolme kysymystä verotuksesta

Hallituksen linjauksessa puoliväli- ja kehysriihessä 29.4.2021 esitettiin selvitettäväksi mm. yhteisö- ja osinkoverotuksen rakennemuutosta.

Mistä veromuutoksesta on kyse?

Hallituksen linjauksen mukaan tarkoitus on selvittää investointeja edistäviä ja kilpailukykyä vahvistavia veromuutoksia, joista yhtenä selvitetään yhteisö- ja osinkoverotuksen rakennemuutosta. Rakennemuutoksella tarkoitetaan sitä, että yhteisöverokannat eriytetään yhtiöön jätetyn voiton ja yhtiöstä ulosmaksetun voiton osalta. Ajatus eriyttämisestä tuo mieleen Viron yhteisöveromallin, jollaiseen tuskin ollaan siirtymässä mutta ehkä jakamattoman voiton verotus voisi keventyä. Selvitystyön odotetaan valmistuvan vuoden 2022 toukokuun loppuun mennessä. Rakennemuutoksen selvityksen tavoitteena on parantaa investointien ja kotimaisen omistamisen kannustimia.

Mikä on ns. Viron malli?

Viron mallissa on tiivistetysti kyse siitä, että yrityksen tilikauden voittoa ei veroteta, jos se jätetään yhtiöön. Yritys maksaa yhteisöveron vasta, kun voitto jaetaan osinkona osakkaille. Esimerkkinä eroista Viron ja Suomen välillä, jos molempien yhtiöiden voitto on 10 000 €, josta Suomessa maksetaan veroa 20 % ja yrityksen käyttöön ja voitonjakoon jää 8 000 €, vastaavasti virolaisessa yhtiössä koko voitto, 10 000 € jää yrityksen käyttöön. Jos yritykseen jäävä voitto jaetaan osinkona, Viron mallissa yhtiö maksaa voitonjaosta veron eivätkä osakkaat enää maksa saamastaan osingosta veroa. Suomen mallissa listaamattomasta yhtiöstä luonnollisen henkilön saama osinko verotetaan pääomatulona ja/tai ansiotulona ja vain osa osingosta on saajalleen verotonta.

Mitä tarkoittaa jakamattoman ja jaetun voiton verotuksen eriyttäminen?

Yhtiön voitosta maksuunpantavaa tuloveroa alennetaan tai se poistetaan kokonaan siltä osin kuin voitto jätetään jakamattomana yhtiöön. Jakamattoman voiton käytöstä liiketoiminnan kasvattamiseen ja laajentamiseen voi olla erikseen vaatimuksia. Se osa voitosta, joka jaetaan osakkaille, verotetaan yrityksen tai osakkaan tai molempien tulona. Jakamattoman ja jaetun voiton verotuksen eriyttäminen ja keventäminen lisää keinovalikoimaa löytää monipuolisia investointikannustimia yrityksille sekä kotimaiselle omistukselle.

Selvityksen on määrä valmistua 05/2022 ja se julkaistaneen valtioneuvoston kanslian sivuilla, www.vnk.fi. Mikäli selvitystyön tuloksena todetaan tarvetta toteuttaa yhteisö- ja osinkoverotuksen rakennemuutos, laki tuskin ehtii voimaan ja sovellettavaksi vielä verovuonna 2023.


Mika Olli

veroasiantuntija
Neuvontapalvelut
Helsingin seudun kauppakamari

 

Neuvontapalvelut

Maksutonta neuvontaa jäsenillemme

Tarvitsetko lakineuvoja tai ohjeistusta esihenkilötyöhön, palkanlaskentaan, kirjanpitoon, verotukseen, sopimuksiin tai kansainvälistymiseen liittyvissä asioissa?

Kauppakamarin maksuton neuvontapalvelu on apunasi! Neuvontatiimimme tuntee hyvin liike-elämän ja yritysten tarpeet.

Saat meiltä kysymyksiisi asiantuntevaa apua nopeasti.

Avainsanat

Kehitystä koska tahansa.

Kauppakamarin KoulutusOnlinen avulla kehität helposti omaa osaamistasi tai koko henkilöstösi taitoja. Laajasta valikoimasta löytyy kattavasti koulutuksia kiinnostuksen ja osaamistavoitteiden mukaan.

Kehity yksin tai tiimisi kanssa – koska ja missä vain.

Lisää luettavaa

Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Lue juttu ›
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Lue juttu ›
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

3/2021
Neuvontapalvelut
Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Helsingin maahanmuuttojohtaja Glenn Gassen: Vienti sujuu parhaiten kohdemaan kielellä
Kansainvälistyvän yrityksen kannattaa hyödyntää maahanmuuttajien kielitaitoa ja kulttuuriosaamista. Oppia...
Vientiä vauhdittavaa osaamista voi kerryttää monella tapaa
Vientimarkkinoille tähyävällä yrityksellä on monta tapaa hankkia kansainvälistä osaamista. Vientiä voi...
Hallitusammattilainen ja Matkalla johtajaksi -podcastin vetäjä Petra Erätuli: Pk-yrityksenkin kannattaa panostaa hallitustyöhön
Yritysten hallituksiin tarvitaan lisää erilaista osaamista ja ihmisiä eri taustoista. Tästä olisi hyötyä...
Onko työnantajan myönnettävä työntekijälle opintovapaa?
Opintovapaalla tarkoitetaan työntekijän omasta halusta ja hakemuksesta työstä saamaa vapaata, jonka aikana...
Osaamisen kehittäminen – lakisääteinen velvollisuus ja yrityksen kilpailukyvyn edellytys
Taitojen ja ammattiosaamisen jatkuva kehittäminen ei ole vain työntekijöiden etu, vaan myös työnantajan...
Seuraa näitä 13.11.2024
Työterveyslaitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijoiden laatima työturvallisuuslain...
Ehdotuksia yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi
Yritysten on laadittava määräajoin useita talousasioihin ja verotukseen liittyviä kuukausi- ja vuosi-ilmoituksia...
Kansainvälistymispalveluilla apua maailmalle
Helsingin seudun kauppakamarin kansainvälistymispalvelut auttavat yrityksiä kansainvälisillä markkinoilla,...
Suomi tarvitsee aivotuontia
Valtaosa hyvistä ideoista on aina ollut ja tulee aina olemaan tuontitavaraa. Usein helpoin tapa tuoda...
Mitä kuuluu insinööreille?
Yhteiskunnan teknistyminen teki Suomesta 1900-luvun lopulla insinöörivetoisen maan. Tällä vuosituhannella...
Uusi kaupunginjohtaja Tomas Björkroth: Loviisan kannattaa hakea kasvua matkailusta
Loviisan palvelualoilla on paljon pienyrityksiä, jotka hyötyisivät matkailun kasvusta. Alueen monipuolinen...
Miksi DEI-teemat kannattaa huomioida yrityksissä?
Lainsäädäntö asettaa raamit sille, että työelämässä toimitaan syrjimättömästi, yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti....
Työntekijä on suunnitellussa hammasleikkauksessa, onko sairausloma palkallinen? Vastauksia kysymyksiin KauppakamariTiedon Vastauspankista
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Acquiring Skills to Boost Exports in Many Ways
A company aiming for export markets has several ways to gain international expertise. Export can be accelerated...
Ydinkeskustan vetovoiman salaisuus on monipuolisuus
Helsingin ydinkeskusta ei ole elpynyt koronavuosista, toisin kuin muut pohjoismaiset suuret pääkaupungit....
Mistä on menestyvät kaupungit tehty?
Kannusteista, veroratkaisuista, tiedosta, turvallisuudesta ja luonnosta, kertovat tässä lehdessä haastatellut...
Ekonomisti lisäisi Helsingin vetovoimaa kannustimilla
Aki Kangasharjun mielestä Helsingin seudun kilpailukyky vaatii lisää kannustimia yrittäjyyteen ja innovointiin....