Euroopan unioni pyrkii saavuttamaan poliittiset tavoitteensa lainsäädännöllä. Prosessi alkaa tyypillisesti Euroopan komission laatimalla lakiesityksellä, joka toimitetaan Euroopan parlamentille, ministerineuvostolle ja kansallisille parlamenteille. Neuvosto ja parlamentti päättävät lakialoitteesta yhteistyössä.
Lisätietoa EU:n toimielimistä ja niiden rooleista löytyy Eurooppatiedotuksen sivuilta.
Asetukset ovat säädöksiä, joita sovelletaan automaattisesti ja yhtäläisesti kaikissa EU-maissa heti niiden tultua voimaan. Niitä ei tarvitse erikseen saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä. Asetukset sitovat kaikkia EU-maita koko laajuudessaan.
Direktiivit velvoittavat EU-maat saavuttamaan direktiiveissä säädetyt tavoitteet, mutta maat päättävät itse siihen käytettävistä keinoista. Kaikkien EU-maiden on saatettava direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kansallisten viranomaisten on ilmoitettava näistä kansallisista laeista Euroopan komissiolle.
Päätös on kaikilta osiltaan velvoittava. Jos päätöksessä nimetään ne, joille se on osoitettu, se velvoittaa ainoastaan niitä.
Lisätietoa EU-lainsäädännön tyypeistä löytyy komission sivuilta.
Säädösten aihepiireistä selvästi suurin on ulkosuhteet (6 600 asiakirjaa). Ympäristön- ja terveydensuojelu (3 712) on viime vuosina tavoittanut perinteisesti säätelystä tunnetun maatalouden (3 988 asiakirjaa). Yritysten välistä kilpailua sääteleviä päätösasiakirjoja (2 005) on kuitenkin edelleen kaksi kertaa niin paljon kuin ympäristöpolitiikkaa sääteleviä (1 105). Kilpailulainsäädännössä korostuu päätösten suuri osuus.
Pohdituttaako EU-lainsäädäntö?
Helsingin seudun kauppakamarin neuvontapalvelu opastaa jäsenyrityksiään säädösviidakossa.
Yhteys- ja lisätiedot neuvontapalvelustamme: Ota yhteyttä neuvontapalveluumme >>