Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Ecosir-Groupin kierrätysastioita Aasiassa. Taustalla kerrostalo.

Espoolaisyritys näyttää tietä tulevaisuuden jätehuoltoon

Ecosir Groupin jätteiden siirtoteknologia skaalautuu sairaaloiden ohella myös asuinalueiden kierrätysratkaisuihin. Alansa huippuosaamiselle on kysyntää etenkin Aasiassa.​
Mauri Leponen on Ecosir Groupin toimitusjohtaja.
Meillä on kotimaassa vahva jalansija terveydenhuollossa, mutta nyt olemme panostaneet paljon kansainvälistymiseen, Ecosirin toimitusjohtaja Mauri Leponen sanoo. (kuva: Meeri Utti)

Kiertotalous ja maapallon rajallisten resurssien tehokkaampi hyödyntäminen ovat päivän puheenaiheita, mutta materiaalien kierrätyksessä on vielä paljon parannettavaa.

Tähän haasteeseen vastaa osaltaan Espoon Kivenlahdessa toimiva Ecosir Group, jonka alipaineella toteutettu jätteen putkisiirtojärjestelmä on turvallinen ja nopea menetelmä jätteen siirtoon.

Toimitusjohtaja Mauri Leponen kertoo, että runsaat 30 vuotta toiminut Ecosir on tehnyt huolellisesti pohjatyötä tulevaisuuden kasvulle. Sairaaloiden jätteen ja pyykin siirtojärjestelmistä liiketoiminta on laajentunut asuinalueiden kierrätysratkaisuihin.

– Meillä on kotimaassa vahva jalansija terveydenhuollossa, mutta viime vuosina olemme panostaneet paljon ennen muuta kansainvälistymiseen, Leponen sanoo.

Kiina tärkein markkina-alue

Yli 65 prosenttia yrityksen noin kymmenen miljoonan euron liikevaihdosta tulee kansainvälisiltä markkinoilta ennen muuta Kiinasta sekä muista Aasian maista ja Lähi-idästä.

– Päämarkkinamme ovat alueilla, joissa kaupunkirakentaminen on voimakkainta ja väestöntiheys vaatii jätehuoltoon tehokkaita ratkaisuja.
Esimerkiksi Kiinassa kierrätystä vauhditetaan uudella lainsäädännöllä. Uusilla asuinalueilla jätehuollon modernit ratkaisut ovatkin jo olennainen osa infrastruktuuria suunnittelun alusta lähtien.

Ecosirin suurten jätevolyymien siirtoon ja lajitteluun perustuva järjestelmä on valittu esimerkiksi Shenzhenin Intelligent City -hankkeeseen kansainvälisessä kilpailutuksessa.

– Korkea ja tiheä kaupunkirakentaminen tuottaa päivittäin niin suuret tonnimäärät jätettä, ettei sitä voida hoitaa perinteisillä astiakeräysratkaisuilla kustannustehokkaasti ja hajuttomasti.

Moderni jätehuolto parantaa myös ilman laatua ja turvallisuutta poistamalla kaduilta raskaat jäteautot. Samalla vapautuu tilaa asukkaiden viihtyvyyttä palveleviin viheralueisiin.

Leposen mielestä kestävän kehityksen edistäminen edellyttää, että kaupunkisuunnittelussa otetaan huomioon kokonaiskuva. Keskittyminen pelkän hiilijalanjäljen ja päästöjen pienentämiseen paikallisesti on liian kapea näkökulma.

– Kokonaisuus edellyttää, että otetaan huomioon myös tuotteiden valmistamisen, kulutustottumusten, energian tuottamisen, liikenteen, rakentamisen ja kierrättämisen kaltaisia asioita.

Skaalautuvuus paras kilpailuvaltti

Kilpailu moderneissa jätehuoltojärjestelmissä on Leposen mukaan kovaa. Ecosirin kilpailuvaltti on muuntojoustavuus, joka auttaa skaalaamaan järjestelmät yksittäisistä kiinteistöistä aina pienen kaupungin tarpeisiin.

– Teknologiamme on helppo skaalata isoonkin asuinalueeseen.

Myös käyttäjäkokemuksen kehittämiseen laitetaan paljon painoa. Ecosirin älykäs järjestelmä esimerkiksi opastaa kuluttajaa laittamaan kunkin jätejakeen oikeaan paikkaan ja kertoo, kuinka paljon hänen kierrättämänsä materiaalit vähentävät päästöjä.

– Näin materiaalien saannin rajallisuus tulee ihmisille näkyväksi ja kuinka materiaalipulaa voidaan lievittää uusiokäytöllä.

Suomessa sairaalat tärkein asiakasryhmä

Ecosirin vajaat 20 työntekijää keskittyvät Espoossa projektijohtoon, tuotekehitykseen ja myyntiin. Järjestelmien valmistus on ulkoistettu noin 200 työntekijää työllistävälle alihankintaverkostolle.

– Verkosto mahdollistaa muunnosjoustavuuden ja tuotannon kohdistamisen tarpeen mukaan. Oma tuotanto ei pystyisi vastaamaan esimerkiksi kysyntäpiikkeihin, Leponen huomauttaa.

Vuonna 2019 pääomasijoitusyhtiö Panostajan omistama Ecosir Groupin siirtyi kansainväliselle sijoittajaryhmälle, jossa on sijoittajia Saksasta, Singaporesta, Kiinasta ja Suomesta.

Leposen mukaan järjestelyn myötä yritys on saanut konkreettista hyötyä uusien jakelukanavien kautta ja uutta vahvuutta tekemiseen kansainvälisillä markkinoilla.

Leposen mukaan erityisesti Kiinassa jätehuollossa otetaan nyt isoja loikkia kaupunkialueilla, joissa väestön tiheys on suuri. Suomessa ollaan tässä jäljessä monessa suhteessa.

– Ecosirin järjestelmille soveltuvia uusia asuinalueita ei tänne juuri rakenneta, mutta sairaalat ovat jatkossakin yritykselle tärkeitä asiakkaita Suomessa.

Korona-ajan rajoitukset hidastivat Ecosirin hankkeita ja kasvua, mutta pandemia on toisaalta lisännyt kiinnostusta turvallisiin jätehuoltojärjestelmiin. Asuinalueiden ohella myös terveydenhuollossa korostuu jätteiden tehokkaan siirtämisen merkitys esimerkiksi sairaalabakteerien leviämisen estämiseksi.

– Nykyaikaisessa sairaalassa hoitotyössä tulee olla paras mahdollinen hygienia. Tonneittain likaisia liinavaatteita ja jätettä on käsiteltävä ja siirrettävä nopeasti pois osastoilta.

Avainsanat

Lue ja kehity

Haluatko pysyä ajan tasalla ja varmistaa, että käytössäsi ovat aina tuoreimmat ammattikirjat? Hanki käyttöösi sähköisten kirjojen Ammattikirjasto – tilaa yhden aihealueen kokoelma tai kattavasti koko Ammattikirjaston sisältö.

Lisää luettavaa

Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Lue juttu ›
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Lue juttu ›
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Lue juttu ›
Helsingin maahanmuuttojohtaja Glenn Gassen: Vienti sujuu parhaiten kohdemaan kielellä
Kansainvälistyvän yrityksen kannattaa hyödyntää maahanmuuttajien kielitaitoa ja kulttuuriosaamista. Oppia...
Lue juttu ›
Vientiä vauhdittavaa osaamista voi kerryttää monella tapaa
Vientimarkkinoille tähyävällä yrityksellä on monta tapaa hankkia kansainvälistä osaamista. Vientiä voi...
Lue juttu ›
Hallitusammattilainen ja Matkalla johtajaksi -podcastin vetäjä Petra Erätuli: Pk-yrityksenkin kannattaa panostaa hallitustyöhön
Yritysten hallituksiin tarvitaan lisää erilaista osaamista ja ihmisiä eri taustoista. Tästä olisi hyötyä...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

3/2022
Alueelta
Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Helsingin maahanmuuttojohtaja Glenn Gassen: Vienti sujuu parhaiten kohdemaan kielellä
Kansainvälistyvän yrityksen kannattaa hyödyntää maahanmuuttajien kielitaitoa ja kulttuuriosaamista. Oppia...
Vientiä vauhdittavaa osaamista voi kerryttää monella tapaa
Vientimarkkinoille tähyävällä yrityksellä on monta tapaa hankkia kansainvälistä osaamista. Vientiä voi...
Hallitusammattilainen ja Matkalla johtajaksi -podcastin vetäjä Petra Erätuli: Pk-yrityksenkin kannattaa panostaa hallitustyöhön
Yritysten hallituksiin tarvitaan lisää erilaista osaamista ja ihmisiä eri taustoista. Tästä olisi hyötyä...
Onko työnantajan myönnettävä työntekijälle opintovapaa?
Opintovapaalla tarkoitetaan työntekijän omasta halusta ja hakemuksesta työstä saamaa vapaata, jonka aikana...
Osaamisen kehittäminen – lakisääteinen velvollisuus ja yrityksen kilpailukyvyn edellytys
Taitojen ja ammattiosaamisen jatkuva kehittäminen ei ole vain työntekijöiden etu, vaan myös työnantajan...
Seuraa näitä 13.11.2024
Työterveyslaitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijoiden laatima työturvallisuuslain...
Ehdotuksia yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi
Yritysten on laadittava määräajoin useita talousasioihin ja verotukseen liittyviä kuukausi- ja vuosi-ilmoituksia...
Kansainvälistymispalveluilla apua maailmalle
Helsingin seudun kauppakamarin kansainvälistymispalvelut auttavat yrityksiä kansainvälisillä markkinoilla,...
Suomi tarvitsee aivotuontia
Valtaosa hyvistä ideoista on aina ollut ja tulee aina olemaan tuontitavaraa. Usein helpoin tapa tuoda...
Mitä kuuluu insinööreille?
Yhteiskunnan teknistyminen teki Suomesta 1900-luvun lopulla insinöörivetoisen maan. Tällä vuosituhannella...
Uusi kaupunginjohtaja Tomas Björkroth: Loviisan kannattaa hakea kasvua matkailusta
Loviisan palvelualoilla on paljon pienyrityksiä, jotka hyötyisivät matkailun kasvusta. Alueen monipuolinen...
Miksi DEI-teemat kannattaa huomioida yrityksissä?
Lainsäädäntö asettaa raamit sille, että työelämässä toimitaan syrjimättömästi, yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti....
Työntekijä on suunnitellussa hammasleikkauksessa, onko sairausloma palkallinen? Vastauksia kysymyksiin KauppakamariTiedon Vastauspankista
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Acquiring Skills to Boost Exports in Many Ways
A company aiming for export markets has several ways to gain international expertise. Export can be accelerated...
Ydinkeskustan vetovoiman salaisuus on monipuolisuus
Helsingin ydinkeskusta ei ole elpynyt koronavuosista, toisin kuin muut pohjoismaiset suuret pääkaupungit....
Mistä on menestyvät kaupungit tehty?
Kannusteista, veroratkaisuista, tiedosta, turvallisuudesta ja luonnosta, kertovat tässä lehdessä haastatellut...
Ekonomisti lisäisi Helsingin vetovoimaa kannustimilla
Aki Kangasharjun mielestä Helsingin seudun kilpailukyky vaatii lisää kannustimia yrittäjyyteen ja innovointiin....