Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Riikka-Maria Yli-Suomu kirjoitti kolumnin Kauppakamarilehteen.

Osaavan työvoiman ja vieraskielisten palveluiden tarve todellinen

Osaavan työvoiman saatavuus on arvioitu pääkaupunkiseudulla erittäin heikoksi jo vuoden kuluttua, saati pidemmällä aikavälillä. Vaikka koronan aiheuttama työllisten tarjonnan kasvu tasapainottaa hetkellisesti tilannetta ja toimialakohtaiset erot ovat suuria, näyttää tilanne synkältä.

Saatavuusongelmista huolimatta myös työttömien työnhakijoiden määrä on suuri. Juuri alkaneessa työllisyyden kuntakokeilussa silmiinpistävän isoja kohderyhmiä Espoossa ovat muun muassa alle 29-vuotiaat nuoret sekä vieraskieliset. Lisäksi työttömyyden riskiryhmässä ovat ne työlliset, jotka työskentelevät pelkän perusasteen varassa.

Työn ja tekijöiden kohtaanto-ongelma tulee kasvamaan entisestään teknologiakehityksen myötä. Joka neljäs työtehtävä tulee muuttumaan merkittävästi 10-20 vuoden aikana. Näyttää siltä, että korona nopeutta nykyisten työtehtävien poistumista ja uusien syntymistä. Ratkaisun avain ongelmaan on poikkeuksetta osaaminen; koulutustason nostaminen, osaamisen laajentaminen, työelämävalmiuksien lisääminen tai perustaitojen vahvistaminen.

Espoon alue on Suomen kansainvälisintä ja monikulttuurisinta.

Kaupungin asukasluku kasvaa vuosittain tuhansilla ja kasvusta 90 % on vieraskielisiä. Kymmenessä vuodessa Espoossa on yli 100 000 vieraskielistä.

Maassamme on siis jo nyt paljon vieraskielisiä. Monilla heistä on myös koulutusta Suomesta ja kotoutuminen on vähintäänkin alkanut. Silti ulkomaalaisilla työttömyysaste suhdanteista riippumatta on 2,5-kertainen kantasuomalaisiin nähden. Keskustelussa yleisesti esiintyvä työvoiman ulkomailta tuominen törmää helposti samaan haasteen kuin jo maassa olevien vieraskielisten kohdalla eli kielitaitoon ja asenteisiin. Valtion, kuntien, työnantajien ja koulutuksen järjestäjien olisikin pohdittava, miten jo Suomessa olevat vieraskieliset saadaan työmarkkinoille.

Erityisesti maahanmuuttajille suunnattujen, työelämään johtavien koulutuspalveluiden tarve on akuutti. Paikallisten kielten oppiminen on tärkeä lähtökohta kotoutumiselle, mutta monen kohdalla englannin kieli voi toimia hyvänä tukena näillä poluilla. Englanninkielinen koulutustarjonta vahvistaa alueen talouskasvua ja monipuolista elinkeinorakennetta sekä sujuvoittaa vieraskielisen väestön työllistymispolkuja.

Espoon yrittäjien mukaan uutta yritystä perustamassa olevista asiakkaista yli kolmannes on vieraskielisiä. Siksi tuntuukin erikoiselta, että esimerkiksi englanninkielisen yrittäjän ammattitutkinnon järjestämiseen ei tunnu heltiävän valtiovallan lupaa Espoon alueelle.

Riikka-Maria Yli-Suomu
liiketoimintajohtaja
Omnia

 

Avainsanat

Laadukkaat ammattikirjat

KauppakamariKaupasta löydät ajankohtaiset ammattikirjat liiketoiminnan kaikilta osa-alueilta johtamisesta ja kirjanpidosta viestintään. Tutustu kattavaan painettujen ja
e-kirjojen valikoimaamme ja kehitä osaamistasi.

Lisää luettavaa

Sääntötehtailusta kasvun edistämiseen
Euroopan vihreän kehityksen ohjelman eli Green Dealin tavoitteena on olla kasvuohjelma, jonka avulla...
Lue juttu ›
Asenteista tekoihin!
Suomalaiset suhtautuvat positiivisesti Suomen jäsenyyteen Euroopan unionissa. Olisi hyvä, jos myönteiset...
Lue juttu ›
EU-parlamentin puhemies Roberta Metsola: Kilpailukyvyn parantaminen vaatii erityishuomion
Uuden EU-parlamentin tulee tehdä sisämarkkinoita ja yritysten tasapuolista kilpailua edistäviä päätöksiä,...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

2/2021
Kolumnit
Sääntötehtailusta kasvun edistämiseen
Euroopan vihreän kehityksen ohjelman eli Green Dealin tavoitteena on olla kasvuohjelma, jonka avulla...
Asenteista tekoihin!
Suomalaiset suhtautuvat positiivisesti Suomen jäsenyyteen Euroopan unionissa. Olisi hyvä, jos myönteiset...
EU-parlamentin puhemies Roberta Metsola: Kilpailukyvyn parantaminen vaatii erityishuomion
Uuden EU-parlamentin tulee tehdä sisämarkkinoita ja yritysten tasapuolista kilpailua edistäviä päätöksiä,...
Ehdokastentti - Sääntelyn purku nousee EU-vaalien kärkiteemaksi
Kesäkuussa valittava EU-parlamentti vaikuttaa monella tapaa yritysten kilpailukykyyn. Viisi Helsingin...
Lisäkierroksia kasvuun EU-markkinoilta
EU-markkinoilla suomalaisilla tuotevalmistajilla on vielä paljon otettavaa. Verkostoituminen ja tuotteen...
Onko kustannustehokkaita tapoja turvata kauppahintasaatavaansa?
Yritykset antavat asiakkailleen yleensä ns. tavaraluottoa eli myyvät tuotteita laskua vastaan. Yritys...
Konkurssimenettely pähkinänkuoressa
Konkurssi on velallisyhtiön kaikkia velkoja koskeva lakisääteinen maksukyvyttömyysmenettely, jossa velallisyhtiön...
Seuraa näitä 8.5.2024
Positiivinen luottotietorekisteri avasi huhtikuussa ja yritysvastuudirektiivi etenee. EU:n datasäännös...
Kun resurssit niukkenevat, kiertotalous on vaihtoehto
EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen povaa kiertotaloudesta uutta...
EU:n investointikilpailu ja sääntelyaalto haastavat Suomen yritysverotuksen
Suomen vahvuutena yritysverotuksessa on pitkään pidetty suhteellisen matalaa yhteisöverokantaa, verraten...
Metropolipolialue menestyy – Suomi menestyy
Odotukset Suomen tuottavuuskasvusta keskittyvät vahvasti Uudellemaalle, mutta valitettavasti valtion...
EU:n lainsäädäntö on järkälemäinen kokoelma päätöksiä
Euroopan unionissa on voimassa olevia asetuksia, direktiivejä, päätöksiä ja sopimuksia yhteensä yli 30...
Nurmijärveläinen Roal nousi entsyymeissä maailman kärkeen
Rajamäellä entsyymeitä valmistava Roal kuuluu alansa markkinajohtajiin maailmassa. Menestys viennissä...
Jos teet etätyötä ulkomailla, huomioi nämä – 5 kohtaa ulkomailla tehtävän etätyön verotuksesta
Kansainvälisen työskentelyn käsikirja valottaa kansainvälistä työskentelyä työnantajavelvoitteiden näkökulmasta....
Saako työntekijä aina käydä lääkärissä työajalla? Vastauksia kysymyksiin KauppakamariTiedon vastauspankista
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Jäsentapahtumia ja muita tapahtumia Kauppakamarista
Jäsentapahtumamme toteutuvat pääosin webinaarimuotoisina tunnin mittaisina tietoiskuina sekä muutamana...
Speaker of the European Parliament Roberta Metsola: "Improving competitiveness requires special attention"
“The new European Parliament must make decisions that promote internal markets and fair competition among...
Vastuullisuus on jo valtavirtaa
Taakse ovat jääneet ajat, jolloin vastuullisuus nähtiin vain lisääntyvänä sääntelyn tuottamana rasitteena....
Vastuunkantajat, turvallisuuden tuottajat
Noin 25 vuotta sitten mokasin töissä. Toki virheitä olen tehnyt senkin jälkeen. Tuolloin 25 vuotta sitten...
Suomen kieli karttuu vauhdilla työn ohessa
Maahanmuuttajataustaiset työntekijät oppivat hyvin suomea, kun työpaikalla kannustetaan ja annetaan kielen...