Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Kirsi Parnila on Helsingin seudun kauppakamarin johtava juristi.

Onko työnantajan myönnettävä työntekijälle opintovapaa?

Opintovapaalla tarkoitetaan työntekijän omasta halusta ja hakemuksesta työstä saamaa vapaata, jonka aikana työntekijä voi suorittaa opintovapaalain tarkoittamia opintoja. Jos opintovapaan myöntämisen edellytykset täyttyvät, työnantaja ei voi kieltäytyä antamasta vapaata, kirjoittaa Helsingin seudun kauppakamarin johtava juristi Kirsi Parnila.

Opintovapaaseen oikeuttaa kaikki opiskelu tai koulutus, jota järjestetään julkisen valvonnan alaisena.

Opiskelu voi tapahtua esimerkiksi kansalais- ja työväenopistossa, kansanopistossa, opintokeskuksessa, aikuiskoulutuskeskuksessa, ammatillisessa oppilaitoksessa, täydennyskoulutusyksikössä, ammattikorkeakoulussa, korkeakoulussa tai kesäyliopistossa.

Opintovapaa myönnetään antamalla työntekijälle etukäteen määrättynä aikana yksi tai yhdenjaksoisesti useampia kokonaisia vapaapäiviä. Se voidaan myöntää myös antamalla osia työpäivästä vapaaksi tai muodostamalla se useasta vapaajaksosta, joiden välillä työntekijä on työssä.

Työnantajan siirto-oikeus

Jos opintovapaan myöntäminen hakemuksessa tarkoitettuna aikana tuottaisi tuntuvaa haittaa työnantajan harjoittamalle toiminnalle, on työnantajalla oikeus siirtää opintovapaan alkamisajankohtaa enintään kuudella kuukaudella tai, jos kyse on harvemmin kuin kuuden kuukauden väliajoin toistuvasta koulutuksesta, enintään siihen saakka, kunnes seuraava vastaava koulutustilaisuus järjestetään.

Työnantajalla on oikeus siirtää opintovapaata myös silloin, kun työntekijän aikaisemmasta opintovapaasta on kulunut vähemmän kuin kuusi kuukautta eikä opintovapaan aikana ole tarkoitus saattaa päätökseen aikaisemman opintovapaan aikana aloitettua opiskelua tai koulutusta.

Jos työnantajan palveluksessa säännöllisesti on vähintään viisi työntekijää, saadaan opintovapaata siirtää enintään kaksi kertaa peräkkäin.

Työntekijän oikeus keskeyttää opintovapaa

Jos opintovapaa on myönnetty pitemmäksi kuin 50 työpäivän ajaksi, työntekijällä on oikeus keskeyttää opintovapaa ja palata työhön. Tästä on ilmoitettava vähintään neljä viikkoa ennen työhön paluutaan. Opintovapaan keskeyttämistä koskeva ilmoitus tai pyyntö on tehtävä kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä.

Jos työnantaja on palkannut sijaisen opintovapaan ajaksi, ei työnantajalla ole velvollisuutta ottaa opintovapaata hakenutta työntekijää työhön aikana, jona sijaisen työsopimus on lain mukaan pidettävä voimassa. Näin esimerkiksi sijaisen määräaikainen työsopimus voi joissain tilanteissa estää työhön palaamisen.

 

Kirsi Parnila
johtava juristi
Helsingin seudun kauppakamari
Neuvontapalvelut

 

neuvontapalvelut

Maksutonta neuvontaa jäsenillemme

Tarvitsetko lakineuvoja tai ohjeistusta esihenkilötyöhön, palkanlaskentaan, kirjanpitoon, verotukseen, sopimuksiin tai kansainvälistymiseen liittyvissä asioissa?

Kauppakamarin maksuton neuvontapalvelu on apunasi! Neuvontatiimimme tuntee hyvin liike-elämän ja yritysten tarpeet.

Saat meiltä kysymyksiisi asiantuntevaa apua nopeasti. Tutustu neuvontaamme >>

HR ja työsuhde -koulutukset KauppakamariKaupasta

Kehitä osaamistasi HR- ja työsuhdeasioista ja terävöitä tietojasi muun muassa työlainsäädännön muutoksista, tekoälyn hyödyistä HR-työssä, työsuhteen elinkaaren vaiheista ja työnantajaa koskevista henkilöstösuunnitelmista. Lue lisää >>

Avainsanat

Kehitystä koska tahansa.

Kauppakamarin KoulutusOnlinen avulla kehität helposti omaa osaamistasi tai koko henkilöstösi taitoja. Laajasta valikoimasta löytyy kattavasti koulutuksia kiinnostuksen ja osaamistavoitteiden mukaan.

Kehity yksin tai tiimisi kanssa – koska ja missä vain.

Lisää luettavaa

Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Lue juttu ›
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Lue juttu ›
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

4/2024
Neuvontapalvelut
Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Helsingin maahanmuuttojohtaja Glenn Gassen: Vienti sujuu parhaiten kohdemaan kielellä
Kansainvälistyvän yrityksen kannattaa hyödyntää maahanmuuttajien kielitaitoa ja kulttuuriosaamista. Oppia...
Vientiä vauhdittavaa osaamista voi kerryttää monella tapaa
Vientimarkkinoille tähyävällä yrityksellä on monta tapaa hankkia kansainvälistä osaamista. Vientiä voi...
Hallitusammattilainen ja Matkalla johtajaksi -podcastin vetäjä Petra Erätuli: Pk-yrityksenkin kannattaa panostaa hallitustyöhön
Yritysten hallituksiin tarvitaan lisää erilaista osaamista ja ihmisiä eri taustoista. Tästä olisi hyötyä...
Onko työnantajan myönnettävä työntekijälle opintovapaa?
Opintovapaalla tarkoitetaan työntekijän omasta halusta ja hakemuksesta työstä saamaa vapaata, jonka aikana...
Osaamisen kehittäminen – lakisääteinen velvollisuus ja yrityksen kilpailukyvyn edellytys
Taitojen ja ammattiosaamisen jatkuva kehittäminen ei ole vain työntekijöiden etu, vaan myös työnantajan...
Seuraa näitä 13.11.2024
Työterveyslaitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijoiden laatima työturvallisuuslain...
Ehdotuksia yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi
Yritysten on laadittava määräajoin useita talousasioihin ja verotukseen liittyviä kuukausi- ja vuosi-ilmoituksia...
Kansainvälistymispalveluilla apua maailmalle
Helsingin seudun kauppakamarin kansainvälistymispalvelut auttavat yrityksiä kansainvälisillä markkinoilla,...
Suomi tarvitsee aivotuontia
Valtaosa hyvistä ideoista on aina ollut ja tulee aina olemaan tuontitavaraa. Usein helpoin tapa tuoda...
Mitä kuuluu insinööreille?
Yhteiskunnan teknistyminen teki Suomesta 1900-luvun lopulla insinöörivetoisen maan. Tällä vuosituhannella...
Uusi kaupunginjohtaja Tomas Björkroth: Loviisan kannattaa hakea kasvua matkailusta
Loviisan palvelualoilla on paljon pienyrityksiä, jotka hyötyisivät matkailun kasvusta. Alueen monipuolinen...
Miksi DEI-teemat kannattaa huomioida yrityksissä?
Lainsäädäntö asettaa raamit sille, että työelämässä toimitaan syrjimättömästi, yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti....
Työntekijä on suunnitellussa hammasleikkauksessa, onko sairausloma palkallinen? Vastauksia kysymyksiin KauppakamariTiedon Vastauspankista
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Acquiring Skills to Boost Exports in Many Ways
A company aiming for export markets has several ways to gain international expertise. Export can be accelerated...
Ydinkeskustan vetovoiman salaisuus on monipuolisuus
Helsingin ydinkeskusta ei ole elpynyt koronavuosista, toisin kuin muut pohjoismaiset suuret pääkaupungit....
Mistä on menestyvät kaupungit tehty?
Kannusteista, veroratkaisuista, tiedosta, turvallisuudesta ja luonnosta, kertovat tässä lehdessä haastatellut...
Ekonomisti lisäisi Helsingin vetovoimaa kannustimilla
Aki Kangasharjun mielestä Helsingin seudun kilpailukyky vaatii lisää kannustimia yrittäjyyteen ja innovointiin....