Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Clarisse Berggårdh on Helsinki Partnersin toimitusjohtaja. Helsingin seudun kauppakamarin Kauppakamarilehti haastatteli Clarissea lehden henkilökuvaan.

Myös pehmeät arvot vetävät yrityksiä Helsinkiin

Kansainvälisiä yrityksiä ja osaajia Helsinkiin houkutteleva Clarisse Berggårdh sanoo, että sijaintipaikan valintaan vaikuttavat muutkin kuin kovat taloudelliset perusteet.

Helsingin kaupungin omistama Helsinki Partners kehittää kaupungin brändiä ja houkuttelee pääkaupunkiin kansainvälisiä osaajia, vierailijoita, yrityksiä ja sijoittajia. Yrityksen toimitusjohtajan Clarisse Berggårdhin alaisuudessa toimii noin 60-henkinen asiantuntijatiimi, joka valitsee markkinoinnin keinot kohderyhmien mukaan.

Sosiaalinen media on keskeinen matkailijoiden houkuttelussa. Medianäkyvyyttä taas haetaan järjestämällä muun muassa toimittajavierailuja.

– Sijoittajien ja yritysten houkuttelussa ovat tärkeitä henkilökohtaiset tapaamiset erilaisissa tilaisuuksissa. Esimerkiksi startup-tapahtumat Slush ja Arctic 15 tuovat vuosittain Helsinkiin ison joukon alan toimijoita, Berggårdh sanoo.

Sijaintipaikan valintaan vaikuttaa monta asiaa

Berggårdh huomauttaa, että sijaintipaikkoja hakevien kansainvälisten yritysten ja osaajien päätöksiin vaikuttavat muutkin kuin kovat taloudelliset perusteet. Urbaani kaupunkiympäristö ja lähellä oleva luonto ovat hänen mielestään ainutlaatuinen yhdistelmä, joka erottaa Helsingin monista muista suurkaupungeista. Vahvuuksiin hän laskee myös turvallisuuden ja luotettavuuden kaltaiset suomalaiset perusarvot.

– Kansainväliset yritykset arvostavat sujuvaa asioiden hoitoa, mutta sijaintipaikan valintaan vaikuttavat myös pehmeämmät arvot.

Berggårdhin mielestä on tärkeää tuoda esille esimerkiksi koko ajan monipuolistuvaa ravintola- ja kulttuuritarjontaa. Helsinki Partners oli tiiviisti mukana, kun Michelin järjesti toukokuussa tähtien jakotilaisuuden pohjoismaisille ravintoloille.

Mentorointi rakas ja antoisa harrastus

Helsinki Partnersin vuosibudjetti on runsaat kahdeksan miljoonaa euroa. Tukholman ja Kööpenhaminan kaltaiset kilpailijat laittavat kansainväliseen markkinointiin rahaa moninkertaisen määrän. Lisäksi ne ovat tehneet suunnitelmallista brändityötä Helsinkiä paljon pidempään.

– Meillä on kilpailijoita vähemmän rahaa ostettuun medianäkyvyyteen. Siksi on löydettävä luovia ja uusia tapoja tehdä Helsinkiä tunnetuksi. Myös yhteistyö Business Finlandin, ulkoministeriön ja yritysten kanssa on tärkeää.

Esimerkiksi onnellisuusteemaa on hyödynnetty yhdessä kansainvälisessä markkinoinnissa niin matkailijoiden, investointien kuin erityisasiantuntijoiden ja startup-yrittäjien houkuttelussa.

Helsinki-brändin kirkastaminen motivoi

Clarisse Berggårdh valmistui Hankenilta ekonomiksi 1990-luvun syvimmän laman aikana. Ensimmäisen työpaikan löytäminen oli tuskaista, mutta kesäsijaisuus Valiolla avasi ovet työelämään.

Pesti Valiolla venyi lopulta kuuden vuoden mittaiseksi. Tuotteiden markkinoinnissa Berggårdh tutustui asiakkaana media- ja viestintätoimistoihin ja kiinnostui toimialasta.

– Monipuolisuus ja mielenkiintoiset ihmiset vetivät viestintäalalle, vaikka journalistit eivät välttämättä olekaan niitä kaikkien helpoimpia johdettavia, hän nauraa.

Aikakauslehtiä kustantavassa Sanoma Magazines Finlandissa Berggårdhille avautui ensimmäinen toimitusjohtajuus vuonna 2010. Johtotehtävät jatkuivat mediatoimisto IUM Finlandin ja viestintätoimisto Pohjoisranta BCW:n vetäjänä.

Helsinki Partnersin toimitusjohtajaksi Berggårdh siirtyi vuonna 2022. Hyppy yritysmaailmasta julkiselle sektorille ei ollut käynyt aiemmin hänen mielessään. Korona-aikana hän oli kuitenkin ryhtynyt ajattelemaan entistä enemmän työn merkityksellisyyttä.

– Päätöstä vauhditti aito rakkaus Helsinkiä kohtaan. Olen kasvanut Tehtaankadulla.

Oman työnsä ohessa Berggårdh on mentoroinut vuosien varrella kymmeniä nuorempia kollegoitaan. Hänestä on antoisaa jakaa kokemuksia johtamisesta muille.
– Niinhän se työura yleensä menee, että ensin opitaan, sitten tehdään ja sen jälkeen opetetaan.

CV

Clarisse Berggårdh on Helsinki Partnersin toimitusjohtaja. Helsingin seudun kauppakamarin Kauppakamarilehti haastatteli Clarissea lehden henkilökuvaan.
Helsinki Partnersin toimitusjohtaja Clarisse Berggårdh.

 

Clarisse Berggårdh, 57

Helsinki Partnersin toimitusjohtaja 2022–

Koulutus:

Ekonomi, Hanken (1994)

Työura:

Valio 1994–2000
Sveriges Exportråd 2000–2002
Mobiilipeliyhtiö Codetoys 2002–2003
Mediatoimisto Dagmar 2003–2006
Sanoma Magazines Finland 2006–2013 (toimitusjohtaja 2010–2013)
Mediatoimisto IUM, toimitusjohtaja 2014–2016
Viestintätoimisto Pohjoisranta BCW, toimitusjohtaja 2016–2021

Harrastukset:

Kuntoilu, kotoilu, kestitseminen

Motto:
Juhlat ilman tanssia on kokous!

Avainsanat

Kauppakamarin Johtajaklubi - aikasi arvoinen

Toimitusjohtajien, johtajien ja organisaatioiden avainhenkilöiden valtakunnallinen verkosto tarjoaa jäsenilleen asiantuntijoiden keynote-puheenvuoroja, luottamuksellisia keskusteluja ja arvokasta tietoa johtajuudesta ja liiketoiminnan kehittämisestä. 
Joko Sinä olet mukana? Katso ohjelma ja ilmoittaudu seuraavaan Klubi-infoon KauppakamariKaupassa.

Kauppakamarin Johtajaklubi

Lisää luettavaa

Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Lue juttu ›
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Lue juttu ›
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Lue juttu ›
Helsingin maahanmuuttojohtaja Glenn Gassen: Vienti sujuu parhaiten kohdemaan kielellä
Kansainvälistyvän yrityksen kannattaa hyödyntää maahanmuuttajien kielitaitoa ja kulttuuriosaamista. Oppia...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

3/2024
Henkilökuvat
Neljälle suomalaiselle hankkeelle yhteensä 260 miljoonaa euroa - EU:n innovaatiorahastohaku käyntiin taas joulukuussa
EU:n innovaatiorahasto on yksi maailman suurimmista rahoitusohjelmista, jonka avulla tuetaan vähähiilisten...
Suomen kieltä tarvitaan kotoutumiseen
Kattavilla englanninkielisillä palveluilla on hyvä houkutella kansainvälisiä osaajia Suomeen. Kotoutuakseen...
Osaajien avulla maailmalle
Tässä Kauppakamarilehdessä lähdetään maailmalle. Mistä kasvua? Ja miten? Kun yritys havaitsee kasvumahdollisuuksia...
Helsingin maahanmuuttojohtaja Glenn Gassen: Vienti sujuu parhaiten kohdemaan kielellä
Kansainvälistyvän yrityksen kannattaa hyödyntää maahanmuuttajien kielitaitoa ja kulttuuriosaamista. Oppia...
Vientiä vauhdittavaa osaamista voi kerryttää monella tapaa
Vientimarkkinoille tähyävällä yrityksellä on monta tapaa hankkia kansainvälistä osaamista. Vientiä voi...
Hallitusammattilainen ja Matkalla johtajaksi -podcastin vetäjä Petra Erätuli: Pk-yrityksenkin kannattaa panostaa hallitustyöhön
Yritysten hallituksiin tarvitaan lisää erilaista osaamista ja ihmisiä eri taustoista. Tästä olisi hyötyä...
Onko työnantajan myönnettävä työntekijälle opintovapaa?
Opintovapaalla tarkoitetaan työntekijän omasta halusta ja hakemuksesta työstä saamaa vapaata, jonka aikana...
Osaamisen kehittäminen – lakisääteinen velvollisuus ja yrityksen kilpailukyvyn edellytys
Taitojen ja ammattiosaamisen jatkuva kehittäminen ei ole vain työntekijöiden etu, vaan myös työnantajan...
Seuraa näitä 13.11.2024
Työterveyslaitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijoiden laatima työturvallisuuslain...
Ehdotuksia yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi
Yritysten on laadittava määräajoin useita talousasioihin ja verotukseen liittyviä kuukausi- ja vuosi-ilmoituksia...
Kansainvälistymispalveluilla apua maailmalle
Helsingin seudun kauppakamarin kansainvälistymispalvelut auttavat yrityksiä kansainvälisillä markkinoilla,...
Suomi tarvitsee aivotuontia
Valtaosa hyvistä ideoista on aina ollut ja tulee aina olemaan tuontitavaraa. Usein helpoin tapa tuoda...
Mitä kuuluu insinööreille?
Yhteiskunnan teknistyminen teki Suomesta 1900-luvun lopulla insinöörivetoisen maan. Tällä vuosituhannella...
Uusi kaupunginjohtaja Tomas Björkroth: Loviisan kannattaa hakea kasvua matkailusta
Loviisan palvelualoilla on paljon pienyrityksiä, jotka hyötyisivät matkailun kasvusta. Alueen monipuolinen...
Miksi DEI-teemat kannattaa huomioida yrityksissä?
Lainsäädäntö asettaa raamit sille, että työelämässä toimitaan syrjimättömästi, yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti....
Työntekijä on suunnitellussa hammasleikkauksessa, onko sairausloma palkallinen? Vastauksia kysymyksiin KauppakamariTiedon Vastauspankista
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Acquiring Skills to Boost Exports in Many Ways
A company aiming for export markets has several ways to gain international expertise. Export can be accelerated...
Ydinkeskustan vetovoiman salaisuus on monipuolisuus
Helsingin ydinkeskusta ei ole elpynyt koronavuosista, toisin kuin muut pohjoismaiset suuret pääkaupungit....
Mistä on menestyvät kaupungit tehty?
Kannusteista, veroratkaisuista, tiedosta, turvallisuudesta ja luonnosta, kertovat tässä lehdessä haastatellut...
Ekonomisti lisäisi Helsingin vetovoimaa kannustimilla
Aki Kangasharjun mielestä Helsingin seudun kilpailukyky vaatii lisää kannustimia yrittäjyyteen ja innovointiin....