Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Panu Vesterinen Kauppakamarilehden kolumnistina.

Näin yritys varautuu vieraan valtion vihamieliseen vaikuttamiseen – asiantuntijan 4 vinkkiä

Vihamieliset valtiot ovat harjoittaneet hybridivaikuttamista vuosia eikä Suomikaan ole välttynyt siltä. Hybridivaikuttaminen on kahden tai useamman eri keinon käyttämistä tavoitteeseen pyrittäessä. Aivan kuten hybridiautossa on kaksi erilaista voimanlähdettä, joita käytetään samaan tavoitteeseen – auton liikuttamiseen. Hybridivaikuttamisen lopullisena kohteena on valtioon vaikuttaminen. Yritys on vain yksi reitti, väline tai vaikuttamisen seurauksista kärsivä taho. Eri keinojen kohdistaminen eri kohteisiin johtaa siihen, että yritys voi joutua yksittäisen teon kohteeksi tai on osa seurauksista, kuten sähkökatkosta, kärsivää joukkoa, kirjoittaa asiantuntija Panu Vesterinen.

Yhteiskunnan kestävyys riippuu myös yritysten kyvystä selvitä toimintaa uhkaavista katkoista ja kyvystä torjua rikoksia. Rikoksia – kyllä, sillä esimerkiksi tietomurto, palvelunestohyökkäys, yritysvakoilu, lahjonta, kiristäminen tai vahingonteko ovat rikoksia, joita voi tapahtua vieraan vallan vaikuttaessa kohdevaltioon sen yrityselämän kautta. Yritys siis varautuu vihamielisen valtion hybridivaikuttamiseen tavallisilla yritysturvallisuuden keinoilla.

Yksittäinen yritys ei voi estää sähkökatkoa tai torjua turvapaikanhakijoiden käyttöä hybridiaseena. Parhaiten yritys tukee yhteiskuntaa varmistamalla parhaansa mukaan oman toimintansa jatkuvuuden. Tällöin yhteiskuntaan kohdistunut isku ei vaikuta niin tehokkaasti kuin vihamielinen valtio ehkä haluaisi.

Julkisesta keskustelusta voi saada käsityksen, että hybridiuhat kohdistuvat yksinomaan valtioihin, ja yksittäinen yritys on lähinnä yleisön roolissa. Jotta yritykset ymmärtäisivät uhan kohdistuvan myös niihin, voisi olla viisaampaa puhua hybridivaikuttamisen sijaan vieraan valtion vihamielisestä vaikuttamisesta. Ja kertoa miten se voi osua yksittäiseen yritykseen. Näin yritys ymmärtää mihin ja miksi sen kannattaa varautua.

Hallitusohjelman kirjaus yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kohdistuvan vaikuttamisen kriminalisoinnista on tervetullut lisä yhteiskunnan suojaamiseen. Siitä käytävä keskustelu lisännee yritysten ymmärrystä ja ohjannee varautumista yrityksissä oikeaan suuntaan.

projektipäällikkö, asiantuntija
Panu Vesterinen
X (Twitter)
#ChamberSecurity

 

Asiantuntijan vinkit

Näin voit varautua vaikuttamiseen – tee ainakin nämä

  1. Selvitä yrityksen kriittiset tiedot ja varmuuskopioi ne. Testaa myös varmuuskopioiden toimivuus.
  2. Selvitä toiminnan jatkuvuuden tila. Pystyttekö toimimaan esimerkiksi ilman sähkönjakelua tai sovelluksia ja pääsyä verkkoon?
  3. Varmista yrityksen turvallisuusohjeiden ajantasaisuus ja henkilökunnan osaaminen. Erityisesti tietoturvallisuus, toimitilaturvallisuus, rikosturvallisuus ja jatkuvuussuunnittelu.
  4. Kouluta henkilökuntaa ja keskustele miten turvata toiminnan jatkuvuus. He ovat omien tehtäviensä asiantuntijoita ja siksi hyviä tiedonlähteitä.

Avainsanat

Laadukkaat ammattikirjat

KauppakamariKaupasta löydät ajankohtaiset ammattikirjat liiketoiminnan kaikilta osa-alueilta johtamisesta ja kirjanpidosta viestintään. Tutustu kattavaan painettujen ja
e-kirjojen valikoimaamme ja kehitä osaamistasi.

Lisää luettavaa

Sääntötehtailusta kasvun edistämiseen
Euroopan vihreän kehityksen ohjelman eli Green Dealin tavoitteena on olla kasvuohjelma, jonka avulla...
Lue juttu ›
Asenteista tekoihin!
Suomalaiset suhtautuvat positiivisesti Suomen jäsenyyteen Euroopan unionissa. Olisi hyvä, jos myönteiset...
Lue juttu ›
EU-parlamentin puhemies Roberta Metsola: Kilpailukyvyn parantaminen vaatii erityishuomion
Uuden EU-parlamentin tulee tehdä sisämarkkinoita ja yritysten tasapuolista kilpailua edistäviä päätöksiä,...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

1/2024
Kolumnit
Sääntötehtailusta kasvun edistämiseen
Euroopan vihreän kehityksen ohjelman eli Green Dealin tavoitteena on olla kasvuohjelma, jonka avulla...
Asenteista tekoihin!
Suomalaiset suhtautuvat positiivisesti Suomen jäsenyyteen Euroopan unionissa. Olisi hyvä, jos myönteiset...
EU-parlamentin puhemies Roberta Metsola: Kilpailukyvyn parantaminen vaatii erityishuomion
Uuden EU-parlamentin tulee tehdä sisämarkkinoita ja yritysten tasapuolista kilpailua edistäviä päätöksiä,...
Ehdokastentti - Sääntelyn purku nousee EU-vaalien kärkiteemaksi
Kesäkuussa valittava EU-parlamentti vaikuttaa monella tapaa yritysten kilpailukykyyn. Viisi Helsingin...
Lisäkierroksia kasvuun EU-markkinoilta
EU-markkinoilla suomalaisilla tuotevalmistajilla on vielä paljon otettavaa. Verkostoituminen ja tuotteen...
Onko kustannustehokkaita tapoja turvata kauppahintasaatavaansa?
Yritykset antavat asiakkailleen yleensä ns. tavaraluottoa eli myyvät tuotteita laskua vastaan. Yritys...
Konkurssimenettely pähkinänkuoressa
Konkurssi on velallisyhtiön kaikkia velkoja koskeva lakisääteinen maksukyvyttömyysmenettely, jossa velallisyhtiön...
Seuraa näitä 8.5.2024
Positiivinen luottotietorekisteri avasi huhtikuussa ja yritysvastuudirektiivi etenee. EU:n datasäännös...
Kun resurssit niukkenevat, kiertotalous on vaihtoehto
EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen povaa kiertotaloudesta uutta...
EU:n investointikilpailu ja sääntelyaalto haastavat Suomen yritysverotuksen
Suomen vahvuutena yritysverotuksessa on pitkään pidetty suhteellisen matalaa yhteisöverokantaa, verraten...
Metropolipolialue menestyy – Suomi menestyy
Odotukset Suomen tuottavuuskasvusta keskittyvät vahvasti Uudellemaalle, mutta valitettavasti valtion...
EU:n lainsäädäntö on järkälemäinen kokoelma päätöksiä
Euroopan unionissa on voimassa olevia asetuksia, direktiivejä, päätöksiä ja sopimuksia yhteensä yli 30...
Nurmijärveläinen Roal nousi entsyymeissä maailman kärkeen
Rajamäellä entsyymeitä valmistava Roal kuuluu alansa markkinajohtajiin maailmassa. Menestys viennissä...
Jos teet etätyötä ulkomailla, huomioi nämä – 5 kohtaa ulkomailla tehtävän etätyön verotuksesta
Kansainvälisen työskentelyn käsikirja valottaa kansainvälistä työskentelyä työnantajavelvoitteiden näkökulmasta....
Saako työntekijä aina käydä lääkärissä työajalla? Vastauksia kysymyksiin KauppakamariTiedon vastauspankista
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Jäsentapahtumia ja muita tapahtumia Kauppakamarista
Jäsentapahtumamme toteutuvat pääosin webinaarimuotoisina tunnin mittaisina tietoiskuina sekä muutamana...
Speaker of the European Parliament Roberta Metsola: "Improving competitiveness requires special attention"
“The new European Parliament must make decisions that promote internal markets and fair competition among...
Vastuullisuus on jo valtavirtaa
Taakse ovat jääneet ajat, jolloin vastuullisuus nähtiin vain lisääntyvänä sääntelyn tuottamana rasitteena....
Vastuunkantajat, turvallisuuden tuottajat
Noin 25 vuotta sitten mokasin töissä. Toki virheitä olen tehnyt senkin jälkeen. Tuolloin 25 vuotta sitten...
Suomen kieli karttuu vauhdilla työn ohessa
Maahanmuuttajataustaiset työntekijät oppivat hyvin suomea, kun työpaikalla kannustetaan ja annetaan kielen...