Tuotannon kasvu hidastui Helsingin seudulla

Helsingin seudun tuotannon kasvu hidastui toisella neljänneksellä vuoden takaiseen verrattuna. Työllisten ja työpaikkojen määrän kasvu vuoden takaisesta kuitenkin jatkui. Seudun tuotanto oli huhti–kesäkuussa arvion mukaan reilun prosentin korkeammalla tasolla, kun vuoden alussa kasvua oli 4 prosenttia.

Koko maan tuotanto kasvoi Helsingin seutua vahvemmin vuoden toisella neljänneksellä. Valtakunnallisesti tuotanto kasvoi huhti–kesäkuussa reilut 2 prosenttia edellisvuodesta. Koko maassa tuotanto on kasvanut noin 2 prosenttia vuoden 2012 tasosta,  Helsingin seudulla ollaan keskimäärin 6 prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuonna 2012, selviää kauppakamarin Toimialakatsauksesta.

Helsingin seudun rakennusalan liiketoiminnan vahva kasvu jatkui huhti–kesäkuussa. Seudun keskeisistä toimialoista suhdannekehitys jatkui kuluvan vuoden toisella neljänneksellä vahvana myös useilla palvelualoilla: liikevaihto kasvoi selvästi liike-elämän palveluissa, informaatio- ja viestintäalalla, majoitus- ja ravitsemistoiminnassa sekä kuljetuksessa ja varastoinnissa.

Lisäksi teollisuuden ja kaupan liikevaihdon kasvu vuoden takaisesta jatkui, mutta tukku- ja tuottajahintojen nousun pysähtymisen myötä vuoden alun kasvua hitaampana. Alueen yritysten suhdanneodotukset pysyivät viime kuukausien aikana lähes ennallaan.

Työpaikkojen ja työllisten määrä kasvoi viime vuodesta

Helsingin seudun työllisten ja työpaikkojen määrien kehitystä kuvaavat trendit pysyivät vuoden toisella neljänneksellä lähes ennallaan. Vuoden takaiseen verrattuna seudun työpaikkojen määrä kasvoi huhti–kesäkuussa 1,3 prosenttia ja työllisten määrä prosentin.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana sekä Helsingin seudun työllisten että työpaikkojen määrä oli noin 3 prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuonna 2012. Koko maassa työllisten määrä oli prosentin alle vertailuvuoden tason.

Helsingin seutu on maan suurin ja kansainvälisin yritystoiminnan keskittymä. Seudun yritystoiminta on erikoistunut informaatioaloihin, tukkukauppaan ja logistiikkaan sekä liike-elämän ja rahoituksen palveluihin. Alueella sijaitsee 31 prosenttia maan työpaikoista ja tuotetaan 36 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.

Tietolähteet:

Tilastokeskus: väestötilastot sekä väestönmuutosten ennakkotiedot vuodelta 2016,
Helsingin kaupungin tietokeskus sekä Kaupunkitutkimus TA: Helsingin ja Helsingin seudun väestöennuste 2016–2050

Lue myös:

Yhdistys – tarvitsetko kesätyöntekijää?

Yleishyödyllinen yhdistys voi palkata nuoren työskentelemään esimerkiksi urheiluseuran tai kyläyhdistyksen kesätapahtumissa, somelähettilääksi, luonnonhoitotehtäviin tai vaikkapa seuralaiseksi senioreille. OP lahjoittaa yhdistykselle...
Edellinen artikkeli Väestönkasvu ja työllisyyden vahvistuminen lisäävät liikennettä Seuraava artikkeli Nuoret osaajat ovat muutoksen moottoreita