Kauppakamarilehti tarttuu yritysten menestystä vauhdittaviin aiheisiin Helsingin seudulla. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti syventyy seudullisiin teemoihin ja taustoittaa ajankohtaisia ilmiöitä.
Johtava juristi Kirsi Parnila Helsingin seudun kauppakamarissa. Asiantuntijana Kauppakamarilehden neuvontapalvelussa.

Opintovapaa

Opintovapaalla tarkoitetaan työntekijän omasta halusta ja hakemuksesta työstä saamaa vapaata, jonka aikana työntekijä voi suorittaa opintovapaalain tarkoittamia opintoja. Opintovapaan ei tarvitse liittyä millään tavalla työntekijän työhön, vaan työntekijä voi ryhtyä opiskelemaan mitä vain, mikä täyttää opintovapaan edellytykset.

Työntekijällä on oikeus enintään kahden vuoden opintovapaaseen viiden vuoden aikana. Opintovapaaseen on oikeus työntekijällä, jonka työsuhde samaan työnantajaan on kestänyt yhdessä tai useammassa jaksossa yhteensä vähintään vuoden. Jos työsuhde on kestänyt vähintään kolme kuukautta, voi työntekijä saada enintään viiden päivän mittaisen opintovapaan.

Kahden vuoden enimmäisajan täyttymisen jälkeen uutta opintovapaata voi saada viiden vuoden kuluttua ensimmäisen opintovapaan alkamisesta lukien.

Opintovapaa on yleensä yhdenjaksoinen vapaa. Opintovapaa on annettavissa myös osa-aikaisena, mutta se edellyttää sopimista työnantajan kanssa. Osa-aikainen opintovapaa voidaan toteuttaa esimerkiksi lyhentämällä työntekijän työpäivän tai -viikon pituutta tai muodostamalla se useasta vapaajaksosta, joiden välillä ollaan työssä.

Työsuhde-etuudet opintovapaan aikana

Opintovapaa lasketaan työsuhteen kestoaikaan ja työsuhteen pituuden perusteella määräytyvät edut ja irtisanomisaika eivät opintovapaalla vietetyn ajan vuoksi pienene tai lyhene.

Opintovapaan aikana työntekijällä ei ole oikeutta palkkaan. Työntekijälle kertyy kuitenkin vuosilomaa opintovapaan ajalta, kuitenkin enintään 30 opintovapaapäivältä lomanmääräytymisvuoden aikana. Vuosiloman kertyminen edellyttää työntekijän palaamista töihin välittömästi opintovapaan päätyttyä.

Koska työnantajalla ei ole palkanmaksuvelvollisuutta, ei työntekijälle tarvitse antaa myöskään luontoisetuja opintovapaan ajalta työsuhdeasuntoa lukuun ottamatta. Tästä voidaan kuitenkin sopimalla poiketa. Työnantaja ja työntekijä voivat myös sopia luontoiseduista maksettavasta korvauksesta. Jos korvaus on vähintään verotusarvon suuruinen, ei työntekijälle synny verotettavaa etua.

Työnantajalla on oikeus rajata henkilökuntaetujen ulkopuolelle sellaiset työntekijät, jotka ovat pitkillä palkattomilla vapailla. Rajoitus ei vaikuta etuuksien verottomuuteen, kunhan koko työpaikan työntekijöitä kohdellaan yhdenmukaisesti.


Kirsi Parnila

johtava juristi
Neuvontapalvelut
Helsingin seudun kauppakamari

 

Neuvontapalvelut

Maksutonta neuvontaa jäsenillemme

Tarvitsetko lakineuvoja tai ohjeistusta esihenkilötyöhön, palkanlaskentaan, kirjanpitoon, verotukseen, sopimuksiin tai kansainvälistymiseen liittyvissä asioissa?

Kauppakamarin maksuton neuvontapalvelu on apunasi! Neuvontatiimimme tuntee hyvin liike-elämän ja yritysten tarpeet.

Saat meiltä kysymyksiisi asiantuntevaa apua nopeasti.

Tutustu neuvontaamme

Avainsanat

Kehitystä koska tahansa.

Kauppakamarin KoulutusOnlinen avulla kehität helposti omaa osaamistasi tai koko henkilöstösi taitoja. Laajasta valikoimasta löytyy kattavasti koulutuksia kiinnostuksen ja osaamistavoitteiden mukaan.

Kehity yksin tai tiimisi kanssa – koska ja missä vain.

Lisää luettavaa

Vastuullisuus on jo valtavirtaa
Taakse ovat jääneet ajat, jolloin vastuullisuus nähtiin vain lisääntyvänä sääntelyn tuottamana rasitteena....
Lue juttu ›
Vastuunkantajat, turvallisuuden tuottajat
Noin 25 vuotta sitten mokasin töissä. Toki virheitä olen tehnyt senkin jälkeen. Tuolloin 25 vuotta sitten...
Lue juttu ›
Suomen kieli karttuu vauhdilla työn ohessa
Maahanmuuttajataustaiset työntekijät oppivat hyvin suomea, kun työpaikalla kannustetaan ja annetaan kielen...
Lue juttu ›

Lisää luettavaa

2/2021
Neuvontapalvelut
Vastuullisuus on jo valtavirtaa
Taakse ovat jääneet ajat, jolloin vastuullisuus nähtiin vain lisääntyvänä sääntelyn tuottamana rasitteena....
Vastuunkantajat, turvallisuuden tuottajat
Noin 25 vuotta sitten mokasin töissä. Toki virheitä olen tehnyt senkin jälkeen. Tuolloin 25 vuotta sitten...
Suomen kieli karttuu vauhdilla työn ohessa
Maahanmuuttajataustaiset työntekijät oppivat hyvin suomea, kun työpaikalla kannustetaan ja annetaan kielen...
Voiko aseisiin sijoittaa vastuullisesti?
Suhtautuminen puolustusalaan puhuttaa myös suomalaisia sijoituspiirejä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti...
Turvallisuuspolitiikan asiantuntija Pekka Toveri: Jokainen yritys voi olla hyökkäyksen kohde
Venäjän totaalinen sodankäynti koskettaa myös Suomea. Hybridiuhkiin varautuminen on sen vuoksi myös yrityksissä...
Ulkomaalaisen opiskelijan työnteko-oikeus Suomessa
EU-, ETA-maan tai Sveitsin kansalaisella on oikeus työskennellä Suomessa ilman erillistä lupaa myös opintojensa...
Yritysvastuudirektiivi tulee
EU:n toimielimet pääsivät alustavaan sopuun 14.12.2023 niin sanotun yritysvastuudirektiivin sisällöstä....
Seuraa näitä 14.2.2024
Miten vahvistetun tilinpäätöksen voi ilmoittaa kaupparekisteriin maksutta? Korkolain mukaisesta viitekorosta...
Pk-yrityksille 10 000 euron EENergy-avustus energiansäästöön tähtääviin toimenpiteisiin
EENergy on EU:n rahoittama hanke, joka myöntää 10 000 euron avustuksia eri puolille Eurooppaa pk-yrityksille,...
Kotirintama rientää apuun
Vallitsevaa taloussuhdannetta on vaikea kuvailla erinomaiseksi. Siten ei yllätä, että myös Helsingin...
Näin yritys varautuu vieraan valtion vihamieliseen vaikuttamiseen – asiantuntijan 4 vinkkiä
Vihamieliset valtiot ovat harjoittaneet hybridivaikuttamista vuosia eikä Suomikaan ole välttynyt siltä....
Talouden digitalisaatio ohjaa pääkaupunkiseudun toimialarakenteen kehitystä
Seudun mikroyritysten ja suurten yritysten vuosittainen yhteenlaskettu liikevaihto oli likimain samansuuruinen...
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Vantaalla ennätysmäärä uusia yrityksiä
Huippuluokan teknologiaa, hyvät liikenneyhteydet ja koulutettua työvoimaa. Vantaa tarjoaa yrityksille...
Miten selättää arvoristiriidat työpaikalla?
Onko työelämämme aidosti yhdenvertainen? Miltä syrjintä, korruptio ja häirintä työelämässä näyttävät?...
Jäsentapahtumia ja muita tapahtumia Kauppakamarista
Jäsentapahtumamme toteutuvat pääosin webinaarimuotoisina tunnin mittaisina tietoiskuina sekä muutamana...
Vastauksia kysymyksiin KauppakamariTiedon vastauspankista
Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntijat vastaavat henkilökohtaisesti kaikkiin Helsingin seudun,...
Acquiring Finnish language skills quickly alongside work
Employees with an immigrant background learn Finnish well when they are encouraged and given the opportunity...
Täydellistä suomea puhuvat tervetuloa!
Syyskuussa tehdystä kauppakamarien osaajakyselystä ilmenee, että työvoimapula on vahvasti rakenteellista....
Mahdollisuuksien metropolialue
Helsingin seudun kauppakamarin visiossa Helsingin seutu on Itämeren alueen kilpailukykyisin ja kiinnostavin...
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen: Sujuvasta luvituksesta lisävauhtia vihreään siirtymään
Vihreä siirtymä tarvitsee lisää puhdasta sähköntuotantoa ja sähköä käyttäviä investointeja. Niitä vauhditetaan...