yritysturvallisuus, neuvontapalvelut, Neuvontapalvelut

Tunnista huijauslasku

Huijauslaskujen määrä lisääntyy yleensä kesälomien aikaan, jolloin yrityksissä on vähemmän vakituista henkilökuntaa. Huijauslaskut aiheuttavat yrityksissä ylimääräistä työtä ja vaivaa organisaatiossa. Siksi on tärkeää, että laskut osataan tunnistaa ja niiden käsittelyssä on tietyt toimintatavat.
Mika Lahtinen, lakimies
FacebookTwitterLinkedIn

HUIJAUSLASKUILLA PYRITÄÄN erehdyttämään yritystä maksamaan tuotteista tai palveluista joita ei ole toimitettu tai ole edes olemassa. Huijauslasku voi olla usein myös perintäkirjeen muodossa. Huijauslaskut liittyvät usein erilaisiin hakemisto-, haku- ja yrityspalveluihin. Laskut on saatettu naamioida jonkun viranomaisen tai tunnetun yhteisön lähettämiksi tai ne muistuttavat tällaisia luotettavana pidettäviä tahoja.

Tee tarvittaessa tutkintapyyntö poliisille. Usein saman lähettäjän lähettämiä epäilyttäviä laskuja on lähetetty poliisille jo aiemmin.

Laskumerkinnät ovat usein puutteellisia ja virheellisiä. Lähettäjään ei saa yhteyttä ja yhteydenotto puhelimitse saattaa johtaa kalliiseen maksulliseen puheluun. Laskun maksuaika on tyypillisesti hyvin lyhyt ja lasku voi olla otsikoitu esimerkiksi palvelumaksuksi.

Yrityksissä tulisi säännöllisin väliajoin kuten vaikkapa kerran vuodessa määritellä ne palvelut, esimerkkinä yrityshakemistot, joita halutaan käyttää. Hankinnat tulisi keskittää tiettyjen henkilöiden vastuulle, jotka tuntevat käytettävät palvelut ja pystyvät tarvittaessa selvittämään potentiaalisen yhteistyökumppanin taustat.

Epäselvissä tilanteissa ota  kauppakamarin Neuvonta-palveluun, opastaa lakimies Mika Lahtinen.