Ollaan ihmisiksi – myös työpaikalla

Ollaan ihmisiksi-niminen kappale kuuluu Juice Leskisen 1980-luvulla kirjoittamiin Suomi-rokin klassikoihin. Sanaparille on kuitenkin espoolaisen yrittäjän, tunnekouluttajan ja tietokirjailija Camilla Tuomisen mukaan edelleen käyttöä – ja tulevina vuosina todennäköisesti vielä nykyistä enemmän. Tekoäly ja robotiikka näet hoitavat jatkossa ison osan rutiininomaisesta tietotyöstä ja numeroiden pyörittelystä. Monia kehitys saattaa jopa hirvittää, mutta Tuomisen mukaan kyse on täysin … Jatka artikkelin Ollaan ihmisiksi – myös työpaikalla lukemista